East Bay elää
On vain yksi ankeampi näky kuin turpea, keski-ikäistynyt ja Depeche Moden tahtiin käsitöitä tekevä poppari. Tietysti turpea, keski-ikäistynyt ja byrokratian leipiin palkattu punkkari, joka julistaa systeemin tuhoa laimeassa perheenisistä koostuvassa yhtiös… öh, yhtyeessään.
Yhdeksänkymmentäluvun alussa perustettu Rancid on onneksi vanhentunut menettämättä arvokkuuttaan. Kalifornialaisbändin seitsemäs levy räiskyy tismalleen samaa asennetta ja tunteenpaloa kuin vuoden 1993 debyytti.
Muutostakin toki näkyy. Let the Dominoes Fall on aiempaa poliittisempi, kokeellisempi ja soundillisesti puhtaampi Rancid-levy. Parhaiten se käy ilmi mandoliinin ja slide-kitaran värittämässä country folk -balladissa Civilian Ways, jossa Tim Armstrong kertoo sotilaan kotiinpaluusta uskottavammin kuin yksikään rintakehäänsä hakkaava kansalliskiihkoilija.
The Clashin perintö soi tuttuun tapaan useiden biisien taustalla. I Ain't Worried on pätevä Guns of Brixton -pastissi, kun taas That's Just the Way It Is Now lainaa funktahtavat rytminsä Mick Jonesin Big Audio Dynamite -bändiltä.
Vaikka levyllä on myös heikot hetkensä, kokonaisuus kiteytyy hyvin sinkkubiisi Last One to Dien sanoihin: ”We got it right, you got it wrong, we’re still around.”