Regina on ainakin yhden askelen edellä
Tiedä sitten Puutarhatrilogian trilogisesta luonteesta, mutta Reginan tuotannossa levy ei näyttäydy trilogian päätösosana, yhtyeen ensimmäisen kehitysvaiheen lopputuloksena.
Mikko ja Iisa Pykärin yhtye on kehittynyt niin suurin harppauksin, että jo kolmanteen albumin mennessä se on uusinut nahkansa täydellisesti ja siirtynyt toiseen vaiheeseen.
Puutarhatrilogia ei peilaa mennyttä vaan antaa selkeät suuntaviivat sille, miltä Regina Mk II 2010-luvulla kuulostaa.
Uutta alkua henkii myös levyn avausraita. Ihmissuhde on ohi, nurkan takana odottaa – laulun nimen mukaisesti – Vapaus. ”Mietin mitä tulen kaipaamaan, en keksinyt paljoakaan” on vain yksi monista musertavan surullisista säkeistä, jotka Iisa Pykäri on Puutarhatrilogialle kirjoittanut.
Musiikillisesti Vapaus on juuri niin abstrakti ja epätavallinen avauskappale kuin erinomaisilla poplevyillä usein on. Loogisesti sitä seuraa levyn helpoin ja tarttuvin poplaulu, ihastuttavan raukea Tapaa minut aamulla, joka on elämänsä ja sointukiertonsa velkaa Primal Screamin Come Togetherille ja koko Screamadelica-albumin auringon paahtamalle happopsykedelialle.
Seuraavana kuultava Totuus minusta ja jo viime vuonna singlenä julkaistu Saanko jäädä yöksi todistavat, että Mikko Pykärin kunnianhimo ulottuu yksittäisiä popkappaleita syvemmälle.
Molemmat kappaleet olisivat taattuja hittejä, jos ne olisi sovitettu konventionaalisemmin ja kosiskelevammin. Nyt ne kuulostavat kiusoittelevalla tavalla pidätellyiltä. Kappaleet eivät ihan ”lähde”, mutta tulevat siten palvelleeksi paremmin nimenomaan albumikokonaisuutta.
Levyn keski- ja loppuvaiheilla Regina lisää musiikkiinsa yllättäviä mausteita: lattarirytmiä, pseudo-tangoa, sitaria, haitaria, Beatles-bassoa, oboeta, jotain joka kuulostaa cembalolta. Mestarillisia suorituksia ovat Saint Etiennen balladien veroinen Terveiset päiväntasaajalta, herkullisesti huojuva Sain levyt joita et halua kuunnella ja levyn päätösraita Musta musta puutarha, joka on reippaudessaan jonkinlainen irtiotto levyn pidätellystä tunnelmasta.
Kaiken kaikkiaan sovitusten ja äänimaailmojen spektri on niin laaja, ettei Reginaa voi kuitata ”synapimputteluna” kuin kuuro, tyhmä ja/tai ennakkoluuloinen. Levyn musiikillinen luonne muistuttaa voimakkaasti Reginan kahden ensimmäisen albumin tekstien uteliasta maailmaa. Ristiriitaista kyllä, samaan aikaan Iisa Pykäri on käpertynyt teksteissään itseensä.
Aiemmin Reginan lauluissa on pällistelty ja kummasteltu ympäröivää maailmaa ja sen tarjoamia ihmeellisyyksiä, Tokion vilskettä ja naapurissa purettavaa taloa. Nyt ihmissuhdeajatuksista ei päästä eroon eksoottisissakaan paikoissa, ei päiväntasaajan paahteessa (”olen nähnyt kasvosi koralleissa”) saati luksusjahdin kannella (”kenet haluat mukaasi ja kuka jää rannalle”).
Teksteissä on yhä tietynlaista nostalgiaa. Sen kohde vain on vaihtunut lapsuudesta aikuisuuden alkuun. Jos Katso maisemaa -debyytillä (2005) haikailtiin varastoon pakattuja leluja ja vanhoja lammastapetteja, puidaan Puutarhatrilogialla lopahtanutta suhdetta, jaetaan omaisuutta ja haetaan turvaa rakkaasta kahvilasta.
Teksteistä erottuvat Totuus minusta ja Sinun tässä salissa, jotka edustavat Reginalle uudenlaista kiihkeyttä ja, öh, eroottista latausta. Häikäisevä, kiivaasti sykkivä Totuus minusta nostaa punan paitsi laulun päähenkilön, myös kuulijan poskille. Vähemmän onnistunut Sinun tässä salissa puolestaan erottuu levyn ainoana heikkona lenkkinä väkinäisyydessään.