Antti Lähteen mielestä koko idea Rufus Wainwrightin pianoballadilevystä on kuolleena syntynyt. Daily Telegraph antoi All Days Are Nightsille täydet viisi tähteä, mutta Lähde arvottaa levyn asteikon toiseen laitaan.
Rufus Wainwright: All Days Are Nights: Songs for Lulu
Decca
Les Feux D’Artifice T’Appellent! Zebulon! Shakespearen sonetti numero 10! Ja 20! Ja 43!
Jos Rufus Wainwrightin kuudennen albumin biisilista kuulostaakin litanialta Kapteeni Haddockin mielikuvituksellisimpia solvauksia, sisällöltään levy on huomattavan tylsä.
Tarkemmin ajatellen All Days Are Nights: Songs for Lulu on mitä luultavimmin tylsin albumi, jonka olen pakottautunut kuuntelemaan elämäni aikana enemmän kuin kaksi kertaa.
Hienon Want-albumikaksikon (2003 ja 2004) jälkeen kanadalaistrubaduurin ura on liusutellut tasaista alamäkeä. Laakson pohjan hän saavuttaa levyttämällä albumillisen pelkästään pianolla säestämiään balladeja.
Idea on kuolleena syntynyt, sillä Wainwrightin musiikki on ollut aina sitä kiinnostavampaa, mitä rohkeammin siihen on sovituksellisesti kajottu.
Tulkitsijana Wainwright on toki häikäisevä, mutta myös sataprosenttisen ennalta-arvattava. Esimerkiksi pianoballadeja hän osaa tulkita vain yhdellä tavalla, vaikertavasti ulisten. Kun tuota vaikertavaa ulinaa kuuntelee kahdentoista toinen toistaan mitättömän sävellyksen ajan, psyyke uhkaa romahtaa.
Daily Telegraph antoi All Days Are Nightsille viisi tähteä. Härregud.
Teksti: Antti Lähde, kuva: Kevin Westenberg