Ei jälleenmyyjille. Varo halpoja kopioita.
Yhdestä asiasta vuonna 2002 Juvalla perustettua Ruoskaa pitää arvostaa: se ei ole ikinä yrittänyt tippaakaan piilotella Rammstein-vaikutteitaan, jotka paistavat härskisti paljaana jo yhtyeen logosta lähtien.
Jos Rammsteinin musiikki on suoraa jatketta slovenialaisen Laibachin militantista industrial-performanssitaiteesta, Ruoskan taustalla kaikuu Hausmylly. Rammsteinin Till Lindemann oli DDR:n kansainvälisen tason junioriuimari, Ruoskan Patrik Mennander soitti poikavuosinaan huumoripunkia Natsipaska-yhtyeessä.
Siinä missä Rammstein on kokonaistaideteos, jonka taustalla kummittelee totalitarismi, Itä-Saksa, Leni Riefenstahlin natsiestetiikka, performanssitaide ja seksuaaliset kieroutumat, Ruoskassa haisee vain Juvan ABC:n höyrymakkara ja härski opportunismi.
Periaatteessa muotoseikat ovat kohdallaan. Hiili Hiilesmaan valvovan silmän alla luotu äänimaisema on yhtä kolhon jylhä kuin esikuvillakin, ja kyllä Scooter-henkinen konebassari varmasti Corollan takakontin subwooferissa potkii. Valitettavasti biisimateriaali kompuroi jossain hupaisan ja surkuhupaisan välillä. Vihaa, vankilaa ja väkivaltaa huokuvat säkeet kääntyvät koomisiksi, kun Mennander ei saa niihin puhkuttua Lindemann-tyylistä kulmikasta uhoa, vaan kuulostaa kertosäkeissä kailottaessaan lähinnä Aake Kallialalta.
En tiedä, miten vahvasti Herodes-levymerkilleen EMIn suojiin yhtyeen kiinnittänyt Gabi Hakanen kansan syvien rivien arvostelukykyä aliarvioi, mutta eipä näytä Ruoskan kiuas sihahtavan, vaikka yhtyettä on markkinoitu tapetoimalla sporankyljet bändin mainoksilla, masinoimalla ties mitä Ruoska-puolueita ja tekemällä mahtipontisia musiikkivideoita.
Natsipaskan comebackia odotellessa.