Samuli Putro – Elämä on juhla

Zen Café -nokkamies kuulostaa taas tuoreelta

Soolouralle siirtyminen on viime vuosina tehnyt suomalaisten rock-yhtyeiden keulahahmoille mannaa. Jarkko Martikainen löysi parin harmillisen tasapaksun YUP-levyn jälkeen uudenlaista herkkyyttä ilmaisuunsa Rakkaus-soolollaan. Herra Ylpön Sata vuotta puolestaan todisti, että Harjavallan Klaus Kinski tulee toimeen ilmaan Maj Karman riffikivijalkaakin.

Zen Cafén kanssa suomirock-limbossa jo muutaman vuoden velloneelle Samuli Putrolle Elämä on juhla on tervetullut irtiotto, jonka voi pitkällä tähtäimellä olettaa koituvan myös Zen Cafén hyödyksi.

Putron sooloesikoisen konsepti on zenkkarifaneille tuttu. Kertojaminä tekee arjesta nokkelia havaintoja, jotka nivotaan yhteen tarttuvilla kertosäkeillä ja toteavalla kerronnalla, joka pysyy ihailtavasti kliseerajan tällä puolen. Sähkökitaroiden ja rumpujen poissaolo antaa kosolti tilaa Putron tulkinnalle. Skeptisimmät voivat kuvitella, että Putron lauluääni ei pysty kannattelemaan loppuun asti, mutta totuus on täysin päinvastainen. Putron lempeän persoonallinen tapa virkkoa sanat raidoille istuu levylle kuin mittatilaustyönä. Levyn sävellyksiä on syytä luonnehtia kautta linjan onnistuneiksi. Pelkistäminen on rohkea veto, sillä tyypillisistä rock-instrumenteista luopuminen herkistää kuulijan huomaamaan, jos sävellystyössä on turvauduttu helppoihin ratkaisuihin. Sitä pelkoa ei nyt ole. Sävellysten eteen on nähty asiaankuuluva vaiva ja biisikohtaiset soitinvalinnat osoittautuvat perustelluiksi. Tekstillisesti levyn punaisena lankana toimivat avauskappaleet Mitäpä jos ja Helismaa. Jälkimmäinen johdattelee kuulijan levyn maailmaan, jossa laulut menevät mollissa ja vaaliuurnien vaihtoehdot ovat keskusta, kokoomus ja Kekkonen.

Mitäpä jos tarjoaa kuitenkin kuulijalle synninpäästön esittelemällä kertojahahmon, jonka perussanoma on: ”Mitäpä jos sä pelkäät turhaan ja elämä tapahtuu sinä aikana?” Elämä on juhla on liikuttavan elämäniloinen levy, tervetullutta terapiaa kaamosmasennuksesta toipuville suomalaisille. Erityisesti rautalankanäppäily On elettävä huolella, sadepilvien kultareunuksesta muistuttava Jokaisesta joku välittää sekä levyn katkeransuloinen nimikappale sisältävät kaikki ainekset kotimaisen pop-musiikin klassikoiksi. Ymmärrettävästi kokonaisuudesta löytyy myös muutamia suvantoja, kuten Zen Café -singlen b-puolelta kuulostava Älä huuda mulle sekä tylsähkö Hoidetaan kämppä Berliinistä. Vahinko on kuitenkin varsin vähäinen, kun ympärillä on näin laadukasta tavaraa. Virkistävintä on havaita, kuinka luontevasti Putro nivoutuu suomalaiseen kuplettilauluperinteeseen. On koko suomalaisen musiikkiyleisön etu, että suomirock-veteraani tuo taipumuksensa esille kaapista. Elämä on juhla on levy, jonka parhaista hetkistä Repe Helismaa voisi olla ylpeä. Toivottavasti levyn kertojaminä kuvastaa

Putron suhtautumista elämään ja musiikin tekemiseen uuden vuosikymmenen kynnyksellä. Elämä on juhla antaa ymmärtää, että setä Samulilla on paljon annettavanaan myös 2010-luvulla.