Scars on Broadway – Scars on Broadway

21.08.2008

Se vähemmän mielenkiintoinen puoli System of a Downin musiikista.

Määräämättömän mittaisella tauolla oleva System of a Down on kahden laulaja-säveltäjänsä leikkikenttä. Sekä päälaulaja Serj Tankian että kitaristi-laulaja Daron Malakian ovat nyt saaneet toteuttaa soololevyt yhtyeensä ulkopuolella. Tämä Malakianin projekti on nimettty Scars on Broadwayksi, koska mukana on myös System of a Downin rumpali John Dolmayan. Kaikista muista soittimista vastaa Malakian.

Jos Serj Tankianin soolo kuulosti System of a Downilta, josta on riisuttu punkia ja metallia, Scars on Broadwayn musiikki on juuri päinvastaista. Se kuulostaa System of a Downilta, josta on otettu Tankianin etnovaikutteet ja kiehtova ääni pois.

Malakian riffittelee suoraviivaisesti ja usein hieman tympeästi. Biisejä hän osaa tehdä, mutta nekin ovat ikään kuin puolikkaita. Lyhyeen melodianpätkään perustuvat junttaukset kuulostavat hetken hyviltä, mutta biisin loputtua tajuaa, että niistä puuttuu se jokin kiehtova elementti, joka on tehnyt System of a Downista niin suositun.

Malakian on petrannut vinkuvaa lauluaan, mutta siitä huolimatta levyllinen hänen tulkintaansa on liikaa. Suurin osa kappaleista unohtuu nopeasti. Esimerkiksi Chemicalsin huuruilu kuitenkin toimii mainiosti. Siitä huolimatta voi vain toivoa, että Tankian ja Malakian palaisivat yhdessä levytysstudioon.