Uutta, vanhaa ja uusvanhaa keijumusiikkia.
Tämän julkaisun luonne on perin hämmentävä. Se on yhtäältä uusia kappaleita ja uusluentoja sisältävä kokoelma, toisaalta huolella laadittu unplugged-levy. Kokonaisuus hahmottuu hiukan hajanaisena, mutta ratkaisu jakaa selkeästi kaksijakoinen materiaali kahdelle cd:lle on toimiva. Tunnelmien mukaan kuunneltavaksi voi ottaa äänekkäämmin jylisevän Hvarfin tai herkän elegantisti sielukkaan Heimin.
Kiinnostavammalta tuntuvan Hvarf-osion uudet kappaleet ovat totuttuun tapaan pitkän kaavan mukaan etenevää leijuntaa, joissa falsettilaulu leijailee usvankaltaisena ilmiönä karunkauniista ankaran voimalliseen vaihtuvan maaston yllä.
Aloituskappale Salka on hyvää perustasoa, myrskyisämpi mutta kuitenkin lempeä Hjólmalind jo erinomainen. Jylhän Í Gær -kappaleen hyökyvä julistus vie mystisiin korkeuksiin, josta hieno Von ohjailee hellästi takaisin ilomielisemmän Hafsolin pariin.
Akustisen Heim-osan ansioksi on luettava suurenmoinen herkkyys, joka miltei vaatii ”helposti särkyvää” -merkinnän. Se on kuitenkin samalla heikkous, sillä kappaleiden dramatiikka hieman hälvenee dynamiikan ääripäiden lähetyessä toisiaan.
Heim vaatii tavallistakin enemmän rauhaa ja keskittymistä paljastaakseen hienoutensa. Hetkittäin biisien intiimiluennoista saatavat tunnelmat ovat jotakin niin eteeristä ja toismaailmallista, että moisen tunnetilan saavuttaa vain harvoin.
Akustisen levyn avaava Samskeyti-instrumentaali on herkästä aloitusmelodiastaan lähtien sopivassa mielentilassa musertavan kaunista kuultavaa. Tätä seuraava Staràlfur tuntuukin sitten harmillisen yhdentekevältä, mutta yllätyksetön hissutteluversio Ágaetis Byrjunista kuulostaa miellyttävän vaivattomalta.
Kaiken kaikkiaan pikkulevykaksikko on mukava lisä Sigur Rósin tuotantoon, mutta kuitenkin selkeä välityö. Kokonaisuus on pienempi kuin osien summa: mukana on paljon upeita hetkiä, mutta totaalista tyydytystä ei tule. Irtonaisista helmistä kun ei ole yhtä paljon iloa kuin helminauhasta.