Perkeleellisen ilkeää punkia
Norjalaisbändin kolmannesta albumista jää pintaraapaisulla mieleen lähinnä suriseva, sirisevä ja särisevä soundimaailma, joka tuo musiikkiin paitsi särmää myös miellyttävää lämpöä. Sopivin määritelmä Silverille on punk, mutta mukana on myös metallin ja stonerin sävyjä. Parhaiten kaikki kolme yhdistyvät lohduttomassa The Resignation Songissa, jonka säkeestä levyn nimikin on otettu.
Sanoitukset ja tunnelma tuovat mukaan ilkeän sävyn, joka sopii täydellisesti rähjäiseen soundimaailmaan. Aivan kuin kepeästi rullaava jenkkipunk olisi marinoitu norskien blackmetallisessa ilmapiirissä.
Albumi on sikälikin hienosti rakennettu, että juuri kun metallinen kirskunta alkaa käydä monotoniseksi, esitellään jokin uusi soundikikka, kuten esimerkiksi The White Logicin kitaraefektit ja kaikurummut.
Loppujen lopuksi on ilkeän lopputuloksen kannalta parempi, ettei kertosäkeitä ole tehty tarttuvuuden ehdoilla, sillä muuten Silver olisi vain efektoitua Anti-Flagia. Nyt keitos on loppuun asti ehdoton, julma – ja sitä myöten toimiva.