Kepeää iskelmävivahteista kotimaista poppia.
Soman kolmas albumi on soma aina kansiaan myöten. Keltaruskeasta kuvasta tuijottavat Soman somat pojat, ja yhtyeen nimi lukee kannessa vaaleanpunaisin kirjaimin. Hempeä linja jatkuu sanoituksissa ja laulujen rauhallisissa melodioissa, vaikka yleisilme jää hieman alakuloiseksi.
Sanoituksissa käsitellään mukavalla tavalla simppeleitä asioita, kuten linja-autolla ajoa, unelmia ja kummitusjuttuja. Ihmissuhdeosastoa taas edustaa parhaiten Sooloilua-elokuvassakin soinut Vaeltajasydän, joka eroaa muuten muun levyn linjasta reippaine jousisovituksineen.
Useammassakin kappaleessa on selviä iskelmävivahteita, ja esimerkiksi biisi nimeltä Radio Suomi soi voisi poljentonsa puolesta soida juurikin mainitulla kanavalla. Laulut eivät silti ole liian lällyjä, ainoastaan sopivan verkkaisia.
Jännää muuten, että yhtyeen kaksi tunnetuinta jäsentä, rumpalit Olavi Uusivirta ja Heikki Paasonen, ovat myös sen tuoreimmat jäsenet. Biisinikkari ja perustajajäsen Vesa Aleksi jää auttamatta tunnettuudessa heidän varjoonsa.