Hämmentävä kolmas levy ex-Hearthill-miehiltä.
Soul Tattoo ei päästä itseään ja fanejaan helpolla, sen voi ainakin sanoa. Hämmästyttävä muuttumisleikkien sarja saa entistäkin oudomman uuden suunnan tällä yhtyeen kolmannella albumilla. Vastuussa tyylinmuutoksesta ei ole varmaankaan uusi basisti Tero Siitonen, vaan pikemminkin kitaristivelho ja säveltäjä Samuli Laihon muutto maaseudun rauhaan. Maalla on rauhaa ja tilaa kokeilla. Ja kokeiltu on.
Jos elokuviin vertaa, niin siinä missä vuoden 2006 romuluinen mestariteos Pile of Bones oli Night of the Hunter, bändille Hearthill-ajoilta tutulla Soundtrack-studiolla äänitetty Malaga on technicolor-musikaali.
Tällä levyllä Soul Tattoo sekoittaa vaivattomasti Type O Negativen ja Fields of the Nephilimin överigoottia miltei perverssin viihteellisiin 80-luvun soundeihin. Esimerkiksi Highlight-kappale tuo mieleen valkoisia silkkisiä pikkutakkeja, joiden hihat on kääritty. Tai aerobiciä. Tai Billy Oceanin kikkelisoulin. Magichatin kitarasoundissa on hieman U2:n The Edgeä, ja pian huomaa laulaja Jussi Sydänmäenkin kuulostavan Elvistä kanavoivalta Bonolta – ja esimerkiksi Deepest-kappaleessa välillä hämmentävästi jopa Ville Valolta, kun yhtye himmaillessa parhaansa mukaan taustalla.
Kun tästä järkytyksestä selviää, levyltä löytyy sentään jotain tuttuakin. Mukavan The Band -henkisen countrymaisesti rullaava Silent Ways on bändille toivottavampi kehityssuunta, ja levyn päättävä Skeleton Garden voisi melkein sopia Pile of Bonesille. Piiloraita on glamia. En tajua.