Tasaisen tarttuvaa elektrosoulia.
Australialaissyntyinen, mutta Los Angelesissa kasvanut ja Lontoossakin asunut Sam Sparro osoittaa debyyttilevyllään hallitsevansa letkeät elektrobiisit. Soulia ja funkia henkivät laulut sisältävät runsaasti tarttuvia tanssibiittejä ja metkoja syntikkailotteluja. Osaltaan kokonaisuutta kuorruttaa vasta 25-vuotiaan Sparron sielukas, gospelkuorossa kouliintunut ääni.
Materiaali on tasaisen mukaansatempaavaa ja sisältää koukuttavia kertosäkeitä. Mistään klassikkokappaleista ei liene kuitenkaan kyse, vaikka moni raita sinkkubiisi Black and Goldin ohella hittiainesta enteileekin. Sen rinnalle kepeiksi kesähiteiksi voisivat nousta vaikkapa avausraita Too Many Questions sekä veikeitä elämänohjeita tarjoava Pocket.
Joka tapauksessa levyn biisit täyttävät varmasti vielä monta tanssilattiaa. Sparro itse on todennut, että ”jos musiikki saa sinut unohtamaan tyhmän työsi, laskusi ja ihmissuhdeongelmasi edes puoleksi tunniksi, se riittää minulle”. Sam, voit olla tyytyväinen, tavoitteesi on täyttynyt.