Steen1 – Runoja kontrollihuoneesta

27.03.2009

Yleislakon soundtrack

Päättyvän vuosikymmenen virallinen protestilaulaja Steen1 palaa pitkäksi venyneeltä levytystauoltaan terävässä kunnossa. Aikaisemmilla levyillään räppirumpujen päälle syljetyn peittelemättömän aggressiivisen ilmaisun turvin sinnitellyt Stenkka leikittelee uutukaisellaan rapille epätyypillisten tahtilajien kanssa harvinaisen onnistuneesti.

Runoja Kontrollihuoneesta -levylle Steen1 on saanut tekstitysapua suomiräpin kiinnostavimpiin nimiin lukeutuvalta Pyhimykseltä. Kaksikon yhteiskuntakritiikki puree Lex Nokia -Suomen pakaraan sellaisella intensiteetillä, että lopputulos ansaitsisi tulla kuulluksi yhä marginaalisen kokoisen rap-kuulijakunnankin ulkopuolella.

Totuttuun tapaan Steen1 on vahvimmillaan yleislakon soundtrackiksi kelpaavissa adrenaliinibiiseissä, kuten Intro, Kaapissa on natsi sekä Asan kanssa riimitelty Kelaa. Yllättävintä on, että levyn kirkkaimmat helmet ovat hidastempoiset päättöbiisit Seitsemän vuotta ja Sinä, joissa Stenkka hyppää häkellyttävän luontevasti Gösta Sundqvist – Jarkko Martikainen -akselille. Mitä seuraavaksi, akustinen levy?