Ehkä koko kevään masentavin levy.
Joensuulaisyhtye Stellan kaksi aiempaa albumia ovat myyneet kultaa ja kappaleet viihtyneet kiitettävästi soittolistoilla. Silti yhtye on säilynyt suomirockin kentällä keskisuurena yhtyeenä, Idols-kilpailussa esitetyn Piste-kappaleen siivittämästä suosiosta huolimatta. Vaikka luulisi tällaisen äärimelankolian synkkämieliseen suomalaisiin uppoavan.
Löytäjä saa pitää -albumin kansilehti on musta, ja siinä on kuvia musta-asuisista ja -tukkaisista yhtyeen jäsenistä. Levy on siis jo ulkoiselta ilmeeltään tumma, mutta sisältö se vasta synkkää kamaa onkin.
Laulujen tarinat käsittelevät hajonneita tai hajoavia ihmissuhteita, pelkoa, kipua, yksinäisyyttä, häpeää ja kuolemaa. Soitto jytisee välillä väsyttävän raskaasti, ja laulaja Marja Kiiskilän rasittavat maneerit koskevat korviin.
Toisinaan Kiiskilä kyllä laulaa jopa miellyttävästi, kuten pintapuolisen kepeässä ja hyväntuulisessa Hipaisun päässä -kappaleessa, jota ei sitäkään lopulta viitsi kuunnella, kun tajuaa, että taas tässä tehdään kuolemaa.