Teinisensaatio omilla jaloillaan
Hellyttävän tosissaan tenavatähtiheavya kirkkaalla lapsenäänellä kirkasotsaisesti vetänyt Sturm und Drang ponnahti viime vuonna koko kansan tietoisuuteen. Yhtye on saanut osakseen yhtä paljon vihaa kuin suosiotakin. Osittain samoista syistäkin, sillä jos kauniita melodioita viljelevät suomenruotsalaiset nätit pojat vetovat tyttöihin, juuri siksi metallipiireissä yhtyettä kartetaan kuin tautia.
Mutta karavaani kulkee. Toisella levyllään yhtye parantaa lähes kaikista debyytin heikoista kohdista, mikä on kiitoksen aihe jo itsessään. André Linmanin ääni on voimakkaampi, ja kitarasoolot kulkevat tarkasti ja voimakkaasti. Myös biisinteon puolella on kehitytty, vaikka levyn vahvin biisi River Runs Dry on Sonata Arctican ex-kitaristin Jani Liimataisen käsialaa. Andren isä Patrick Linman on auttanut enää puolella levyn kappaleista.
Plagiontimutinoilta ei vältytä tälläkään kertaa, sillä Break Away liippaa tuskallisen läheltä Judas Priestin Painkilleriä. Toisaalta tässä musiikkityylissä on miltei mahdotonta olla törmäämättä johonkin edeltäjään, niin kuluneita rakenteita ja ideoita genressä kuitenkin pyöritellään. Hieman huvittavasti yhtye kierrättää kappaleella Sinner läpimurtohittiään Rising Son, aina kertosäkeen lähes samoja sanoja myöten.
Indianin tasoista balladiakaan levylle ei mahdu, vaikka A Million Nights kovasti yrittää. Levy on myös hieman epäkesko, sillä vahvin materiaali sijoittuu alkupuolelle. Loppulevystä tarttuu muistiin oikeastaan vain Heaven (Is Not Here) -kappaleen suuruudenhullu kertosäe ja sovitus.