Lyhyissä levyarvioissa Krison, Varvaran, Atomirotan, Liiman, K-X-P:n, Tähtiportin, Autiomaan ja Olavi Uusivirran tuoreet albumit.
Teksti: Niko Peltonen
Lyhyissä levyarvioissa katsastetaan tällä kertaa nivaska alkuvuoden kotimaisia. Koska allekirjoittanut kriitikkonne on ollut päivätöiden ikeessä tammikuun jokaisena viikonloppuna, noudattaa draaman kaari kuvitteellista täydellistä viikonloppua: lauantaiaamun rennoista, mutta energisistä tunnelmista illan koviin bileisiin, ja sunnuntaiaamun maailmantuskaiseen päänsärkyyn, jota voi kuitenkin loivennella parhaassa seurassa. Mutta löytyykö arvostelluista levyistä täydellisen viikonlopun täydellinen soundtrack?
Lauantaiaamu
Kriso
Mitä K!?
Meiän Musiikki
5,9/10
Kiireetön lauantai on hyvä aloittaa kiireettömällä suomiräpillä. Jodarokin Meiän musiikki -lafkalle levyttävän Krison Mitä K!? täyttää perusedellytykset: sujuvaa ja maanläheistä vanhan koulun sanailua sujuvilla taustoilla, jotka eivät yritä esittää mitään itseään kummempaa. Tämän tahtiin juo helposti aamuteensä, mutta tässä tyylilajissa on hirvittävän vaikeaa välttyä hukkumasta joukkoon. Krisolla ei ole siihen vaadittavaa persoonaa tai kovin omintakeisia läppiä.
Varvara
Death Defying Tricks
Soliti
7,3/10
Toisen mahdollisen startin viikonlopulle tarjoaa meluisaa kitaraindietä esittävä Varvara Death Defying Tricks -levyllään. Tämmöinen amerikkalaisvaikutteinen jyystö ei oikeastaan ole omaa alaani, mutta Varvaralle on annettava pisteet intensiteetistä ja genren keskiarvoa paremmista melodioista. Varvara ei varmastikaan juo teetä, kofeiinipitoisuus alkaa olla vahvan mustan kahvin luokkaa.
Lauantai-ilta
Atomirotta
II
Monsp
3,9/10
Atomirotasta vaikuttaa tulleen niin iso juttu, että kevään mittaan on varmasti monia bileitä, joissa kakkoslevy II:n biisit soivat innostusta herättäen. En ymmärrä, miksi. Tämä on toivottoman laiskaa setärokkia, joka yrittää larpata puolivillaisesti rytmimusiikkia – mieleen tulee lähinnä Red Hot Chili Peppersin 2000-luku, eikä se muuten ole positiivinen mielleyhtymä. Kesyt pikkurikollisuudesta kertovat tekstit eivät vakuuta yhtään enempää. Atomirotta on suuri huijaus, näistä juhlista pois niin kuin oltaisiin jo.
Liima
ii
4AD
7,5/10
Jossain toisaalla Liima, tanskalaisen Efterklang-yhtyeen ja suomalaisperkussionisti Tatu Rönkön kollaboraatio, tarjoilee hapokkaampaa lauantai-illan taustoitusta samankaltaisesti ja hämäävästi nimetyllä ii-esikoisellaan. Levy taipuu äkkiväärästä elektrosta Berliini-kauden Bowieen ja post-punkiin, eikä ole lainkaan huono. Omaa ääntä tältäkin jää kaipaamaan. Kreisibailaamiseen Liima ei innosta, eikä se ole tarkoituskaan. Tätä kuunnellaan kuulokkeista kotiin kävellessä.
Sunnuntaiaamu
K-X-P
III, Part II
Svart
8,4/10
Herätessä pajavasarat hakkaavat aivokuorta sisältäpäin, eikä reseptivahvuinenkaan särkylääke auta. Kyse ei tällä kertaa ole kuitenkaan krapulasta, vaan K-X-P:n levyparin täydentävästä III, Part II -uutuudesta. K-X-P tuntuu näkevän herkkinä hetkinä liskojen sijaan näkyjä Prahan kaduille vyöryvistä panssarivaunuista. Periaatteessa ryhmän maksimalistinen soundi on pysynyt koko ajan samanlaisena, mutta jotenkin se tuntuu kasvavan levy levyltä. On käännettävä volyymia kovemmalle ja kovemmalle, kunnes äänivallin alle hukkuu. Se tuntuu tämän euforisen ja painostavan musiikin perimmäiseltä tarkoitukselta.
Tähtiportti
Eetterimessu
Svart
4,8/10
Tähtiportin kakkoslevy Eetterimessu pelaa väljästi samassa viitekehyksessä aivan erilaisilla triggereillä. Tähtiportti tekee esoteerista huumoria, joka tavoittelee kuumottavuutta, mutta kuulostaa liikaa divareissa ja oudoilla nettisivuilla luuhanneiden erikoismiesten kikattelulta. Esikoislevyllä touhu jaksoi vielä hetkellisesti hämmentää, mutta siihenhän tämän olisi pitänyt jäädä. Konetaustat ovat parhaimmillaan oikein hyviä, mutta konsepti tukehduttaa nekin. Tässä vaiheessa yhtä darrainen kaveri on tullut kylään, ja baariin siirtymistä aletaan harkita. Tähtiportti usuttanee sinne pika-aikataululla.
Sunnuntai-ilta
Autiomaa
Lauluja sielun autiudesta
Omakustanne
8,6/10
Rovaniemeläisen Autiomaan esikoisalbumi Lauluja sielun autiudesta olisi saattanut aamulla yksin kuunneltuna ahdistaa, mutta kolmannen kaljan ja ensimmäisen vodkan kohdalla se saa vain laulamaan mukana. 16 Horsepower, Joose Keskitalo ja Timo K. Mukka tuntuvat tärkeimmiltä ainesosilta tässä nuorten miesten synkässä folkrockremellyksessä, jossa jalka kyllä nousee, mutta juuri sydänkohtauksen tai junan alle eksymisen edellä. Levy on täynnä korvamatoja itsemurhaa tai juoppoutumista harkitseville.
Olavi Uusivirta
Olavi
Johanna Kustannus
8,0/10
Raskaan ja palkitsevan viikonlopun päätteeksi tarvitaan kuitenkin musiikkia, joka halaa kuulijaansa lämpimän peiton lailla. Neljän ensimmäisen biisin ajan Olavi Uusivirran Olavi on juuri sitä: melodista ja ihanaa poppia, joka varsinkin Kultaa hiuksissa -kappaleessa taittuu jo iskelmään, pelkästään hyvässä mielessä. Puolenvälin tietämillä levy heittäytyy sekä arvaamattomammaksi että epätasaisemmaksi, mutta Uusivirta tuntuu löytäneen uudelleen sen innoituksen, joka tasapaksulta Ikuiset lapset -albumilta puuttui. Hyvänä sunnuntai-iltana itketään ja nauretaan samojen asioiden takia, ja Olavi tarjoaa tähän lähes täydelliset puitteet.