Ranskan tämän vuoden euroviisuedustaja haluaa makuuhuoneeseesi.
Vuoden 2008 yksi hämmentävimmistä euroviisuedustajista on ranskalainen Sébastien Tellier. Hän on kertonut uuden levynsä kappaleen Sexual Sportswear inspiraatioksi seksifantasiansa, joissa hän riisuu urheiluvaatteita naisten yltä.
Samaan hengenvetoon Tellier on todennut, ettei halua musiikkinsa olevan vulgaaria. Hienoja kommentteja mieheltä, jonka levyllä kuullaan paksujen syntikkamattojen ja naksuvien rumpukoneiden ohella voihkivia naisääniä.
Seksi on hankala aihe niin popissa kuin muussakin taiteessa. Kuolemasta ja kivusta on helppo laulaa sortumatta suoranaiseen vulgaariuteen. Seksin ja seksuaalisuuden kuvaileminen sävelin ja sanoin on paljon konstikkaampaa.
Tellierin ratkaisu on viitata eurooppalaiseen eroottisen musiikin perinteeseen: ranskalaisiin huokailuballadeihin, italialaisia pehmopornoelokuvia taustoittaneisiin tunnelmointeihin ja nuoruuden kiihkoa tihkuneeseen 80-luvun alun romanttiseen elektropoppiin. Ratkaisu toimii, sillä Tellier ja levyn tuottanut Daft Punk -mies Guy-Manuel de Homem-Christo tuntevat kyseiset genret kuin omat taskunsa.
Parhaimmillaan Sexuality kuitenkin on, kun sitä ei yritäkään kuvitella lihallisten aktien taustamusiikiksi. Sexual Sportswear tuo mieleen öistä moottoritietä pitkin kiitämisen, oli kappaleen säveltäjää sitten inspiroinut ihan mikä tahansa. Look on jumalaisen kaunis elektroballadi, mutta se huokuu kaukorakkauden kipeyttä himon sijaan.
Daft Punkin Discovery-levystä muistuttava Fingers of Steel saattaa kertoa robottien välisestä lemmestä, mutta ainakaan minä en saa Tellierin kuiskuttelusta riittävästi selvää ollakseni varma.
Olennaisinta albumilla ei lopulta ole vuosikymmenten takaisiin synteettisiin maisemiin palaava tuotanto tai otsikon sanelema teema. Tellier on paitsi ilmaisuvoimainen poplaulaja, joka uskaltaa eläytyä naurettavuuteen asti, myös hieno säveltäjä, jonka lauluissa on paljon sävyjä. Makuuhuoneesta viis, Tellier ja Homem-Christo ovat tehneet loistavan kesälevyn öisille ajomatkoille ja sadepäivien hiljaisuuteen.