Raivostuttavaa musiikkia.
”Olipa se sitten yhtyeen veikeä lapsekkuus, huoleton charmi tai tarkoituksellinen tyhmyys, jotenkin se onnistuu voittamaan puolelleen”, sanotaan Telluksen tulevaisuuden verkkkosivuilla.
Oma luetteloni sisältää pikemmin sellaisia sanoja kuin ”niljakkuus”, ”teennäisyys”, ”ismoalankomaisuus” ja ”raivostuttavuus”, joten jotain tässä on osattu tehdä oikein. Tai kaksikin asiaa: soitto ja tuotanto on varsin pätevää. Niljakas discofunk, nuoleskeleva sirkesalo-soul, makeileva reggae ja teennäinen sirkusmaisuus hoituvat vaivatta.
Telluksen tulevaisuus kokeilee kaikkia genrejä raivostuttavan nuoleskelevalla tavalla, joka etoo kerrasta toiseen. Oli se sitten markkinatalouskriittistä soulia (Juna puskee vaan), maanläheisyyttä etsivää sirkusiskelmää (”Ei me tarvita filosofiaa / ain löytyy Pirkka-niksi / tätä kai sit sanotaan postmodernismiksi”), teknodiscoa (Robottipoika) tai jopa ilkeäksi tarkoitettua mutta lössöllä discomeiningillä laimennettua musisointia (Karaoke), tämä viimeisen myyntipäivän ohittanut, luultavasti livenä aivan tapettava yhtye saa veren kiehumaan.