Hippirockarit eivät juuri rockaa, mutta svengi on tallella.
Missä rock? Bluesia ja countrya on, mutta missä on rock? Tämä oli ensitunnelma The Black Crowesin uudesta studioalbumista seitsemän vuoden tauon jälkeen. Tarkemmin kuunnellen kaiken slidekitaroinnin ja pianottelun seasta löytyy svengaavan sielukasta vanhan kansan hardrockiakin, mutta totuttua rauhallisemmassa muodossa.
Komeasti pakatulta kiekolta on turha etsiä uutta Remedyä tai edes Soul Singingiä, vaikka avausbiisi Goodbye Daughters of the Revolution on suhteellisen lupaava. Slovariosaston Robinsonin veljekset hallitsevat kyllä edelleen. Onneksi eh malttavat olla ryöstöviljelemättä sitä sarkaa.
Ansiokkainta levyssä on rohkea sukeltaminen juurevien pohjamutien tummiin virtauksiin. Liekö bändiltä koskaan kuultu yhtä autenttista bluesia kuin Walk Believer Walk. Maanläheisesti kolisteltu There’s Gold in Them Hills on tunnelmaltaan miellyttävän lämminhenkinen.
Warpaint on ihan hyvä levy, mutta parhaiten se palvelee juurevan osaston diggarien mielihaluja.