Autotallista pörisee karvanaamarockin kumua.
Helsinkiläinen partaniekkakolmikko on laatinut kakkoslevylleen tusinan tiukkasävyisiä rock-vetoja, joiden kaksijakoisena ytimenä on aavikkorockin pörisevä poljento ja garagen tiivis tymäkkyys.
Suoranaisia verrokkeja bändin soinnista ei heti tule mieleen, vaikka tuttuja sävyjä kuuluukin. Musiikillisesti ja soundiltaan kolmikko rajautuu Sweatmasterin ja Kyussin välille. Paikoin se kuulostaa enemmänkin jommalta kummalta kuulostaen, mutta pääasiassa polkee omaa rataansa. Sävellyksellisesti tai nyansseiltaan The Bluestation ei kuitenkaan yllä yhtä korkealle kuin rajanaapurinsa.
Edelleen harmillisen nihkeältä kalskahtavaa nimeään lukuunottamatta yhtye tuntuu olevan oikeilla raiteilla. Soitto rullaa mainiosti, ja homma on sopivan ryhdikästä ja rehevää ollakseen vakuuttavaa rock’n’rollia.
Ulkopuolinen tuottaja olisi voinut saada jalostettua levyn perusvahvasta materiaalista ja muhevasta soinnista hiukan lisää iskevyyttä, jota vielä jää kaipaamaan.