The Decemberist – The Hazards of Love

24.04.2009

Portlandilaisyhtye loi möhkäleen

The Decemberistsin biisintekijä Colin Meloy on aikaisemminkin yhdistellyt proge-elementtejä folkpohjaiseen poppiin, mutta ei tässä mittakaavassa. The Hazards of Love on 17-osainen teatraalinen möhkäle, jota voi hyvällä syyllä kutsua konseptialbumiksi. Kappaleet nivoutuvat toisiinsa kuljettaen ja kertoen monisyistä tarinaa Margaretista, demoneista ja, noh, rakkauden vaaroista.

Alkuun brittiläisestä folkpsykedeliaperinteestä ammentava tarina sekä musiikki tuntuvat lievästi sanottuna teennäiseltä ja mahtipontiselta, eikä ensivaikutelmasta pääse täysin eroon myöhemminkään. Pahimmillaan pusikko kutsuu The Queen's Rebuken kohdalla, jonka 70-lukulainen pöhöttynyt ja laahaava hardrock tympäisee. The Hazards of Loven kolmososa saa puolestaan toivomaan universaalia lapsikuorojen käyttökieltoa.

Pohjakosketuksista huolimatta yhtye onnistuu hetkittäin loihtimaan hienoja melodioita ja tunnelmia, josta esimerkkinä tarttuva The Wanting Comes in Waves. Potentiaalia siis yhä on, mutta nyt toteutus ei täysin vakuuta.