Kierrätyksen kierrätystä.
Torttutukkaisten levynkeräilijöiden lempibiisejä soittava The Detroit Cobras julkaisee uudelleen varhaiset seiskatuumaisensa ja studioiden uumeniin jääneet nauhoituksensa – tai luultavasti idean originaaliesittäjä löytyy levy-yhtiön puolelta.
Autotallihenkisiä rock- ja soul-klassikoita soittava bändi ei ole juurikaan hakenut uutta näkökulmaa versiointeihinsa vaan uskoo esikuviensa sovitusten toimivuuteen. Missä tahansa muussa musiikkityylissä moinen yksioikoisuus leimattaisiin laiskuudeksi ja mielikuvituksettomuudeksi, mutta joidenkin kirjoittamattomien sääntöjen mukaan niin sanotussa garagessa arvostetaan alkuperäisuskollisuutta. Propseja ropisee oivaltavista biisivalinnoista: mitä harvinaisempi, sitä parempi.
Detroitin oma The Micragirls ei vedä vertoja Kuopion kolmikolle, jolla on omiakin biisejä enemmän kuin yksi, kuten Amerikan-kollegoillaan. Kokoonpanon tiuha vaihtuvuus kielinee siitä, että soittajat ovat suhtautuneet cover-bändiinsä ainostaan ihan kivana harrastuksena ”oikeiden” yhtyeidensä ohella.