Pulpin perillinen vetoaa jalkoihin ja aivoihin.
Brittiläinen kitarapop on jälleen maskuliinisten miesten ja testosteroniteinien hallussa. Viime vuosikymmenen puolivälissä oli vielä toisin, kun sentään Elastica, Lush, Sleeper ja, öh, Echobelly pitivät X-kromosomisten ääntä yllä brittipopin pelikentällä.
Jo tämän takia 60-prosenttisesti naisvaltainen The Long Blondes ansaitsee olla olemassa.
Debyyttialbumillaan Someone to Drive You Home (2006) sheffieldiläisyhtye ei valitettavasti antanut olemassaololleen juuri muita syitä. Kolme pikkuhittiä poikinut albumi oli täynnä ärsyttävän nokkelaa, joskin parhaimmillaan varsin tarttuvaa tusinaindietä. Ilman laulaja Kate Jacksonin karismaa ja vahvaa ääntä bändistä olisi tuskin tullut kiinnostuttua senkään vertaa.
Couples antaa ennakkoluuloiselle ympäri korvia. Long Blondes tykittää levyn alkupuoliskolla tyylipuhtaan värisuoran rytmikästä ja lihaksikasta kitarapoppia, joka vetoaa paitsi jalkoihin, myös aivoihin. Yhtye, joka ymmärtää siteerata Pet Shop Boysin Love Comes Quicklyä, on ehdottomasti oikeilla jäljillä.
Long Blondes kuulostaa parhaimmillaan varsin paljon Franz Ferdinandilta, eikä vieläkään aivan vakuuta vaeltaessaan vieraille reviireille (Too Clever by Half on epäonnistunut ESG-seikkailu). Remixeistään tunnetun tuottajan Erol Alkanin kädenjälki kuuluu selkeimmin levyn ladytronmaisessa avausraidassa Century.