Hittimittari epäkunnossa.
Wikipedia tietää, että alkujaan The Rasmus piti nimetä Anttilaksi. Kuinka enteellistä. Matka iloittelevista funk/rock-jannuista supermarketgootti-poppareiksi käytiin salakavalan järjestelmällisesti. The Rasmuksen kansainvälinen menestys oli sillä taattu, kun duuri laskeutui molliksi ja maskara raidoiksi teinipimujen poskille.
Kuinka ollakaan, samalla synkeän pehmoisella surupoikarock-kaavalla jatketaan. Onhan se selviö, että markkinointiosasto ja vanhat fanit kiittävät. Mutta tätä viisivuotissuunnitelmaa noudattaessaan Rasmukseen on tarttunut kasarirock-bändienkin uraa hankaloittanut kaivonehtymis-syndrooma.
Mutta eipä hätiä! Kun omat ideat tyrehtyvät, silloin takapenkille tuppaa maailman turkujen hitti-oraakkeli Desmond Child. Kiinnittäkää tukkasulkanne.
Myönnettäköön että hieman pelottaa, mutta laitetaan kiekko lautaselle. Livin' in a World without Youn sinänsä vetävä homodisco-säe hämää siinä määrin, että olen keskeyttää kuuntelemisen ihan vain tarkistaakseni, sainko oikean levyn arvioitavakseni.
Kertosäkeessä Lauri Ylösen käheän rajoittunut ääni kuitenkin paljastaa huoleni turhaksi. Amerikan Ilkka Vainionkaan tuki ei ole tällä kertaa synnyttänyt niin selkeää hittiä kuin ruotsalaisavusteinen In the Shadows oli viisi vuotta sitten.
Jokaisen kappaleen taustalla pumppaa tietokonesäksätin, ja laulu on miksattu tuhannen efektin, filtterin ja sieluntappajan lävitse. Äänimaailma onkin niin ähkyyn tuotettu, että Black Rosesia on kovin hankala pitää bändilevynä: pintaa on liikaa, eikä alla kuohu. Ajoittaiset aromivahvenneriffittelyt eivät siihen liikaa särmää jyrsi. Ne ovat ikään kuin pikkuvahvoja osoituksia siitä, että ”täältä pesisi, jos ei pidäteltäisi”.
Black Roses on kuitenkin helposti lähestyttävä, eikä iskevistä kertosäkeistä taikka biittien tanssittavuudesta ole pulaa. Voi olla, että levyn maailma avautuu paremmin soittoruokalan sykkeessä.
Varmasti moni nykäisee tämän tahdissa surulliset spinningit tai hoilaa mukana aamuruuhkassa. HIM teki hienon siirron Venus Doomillaan. Olisin aidosti iloinen, jos Rasmuskin vielä joskus liikkuisi varman peluun sijaan kohti jotain kunnianhimoista ja taiteellisesti haastavaa.