Mewin maalaisserkut maalailevat maanmiehiään suoremmilla vedoilla.
Ruotsin ja Tanskan välissä lilluu Bornholmin saari, jossa viisi kaverusta katseli Viimeinen kesä -elokuvaa (Stand by Me) ja potki kiviä. Koska bändin perustaminen kiinnosti perheen perustamista enemmän, he muuttivat Kööpenhaminaan. Yhtye olisi nimetty Stand by Meksi, ellei se kuulostaisi Danielle Steeleltä, joten kasvutarinan kovista näytellyt River Phoenix sai lainata omaansa.
Aiemmin muun muassa The Hivesin ja Loghin kanssa työskennelleen Pelle Gunnerfeldtin tuottama debyyttialbumi istuu hyvin Carpark Northin ja Mewin tuotosten välimaastoon: Ritual ei ole ihan niin poppia kuin ensinmainittu muttei myöskään tarpeeksi omaäänistä ohittaakseen jälkimmäisen. Säröisissä kitaroissa ja murisevassa bassossa kuuluu esikuva Dinosaur Jr, mikä erottaa heidät kotimaakollegojensa leijuvasta laajakangassoundista.
Mewin tuo mieleen kuitenkin Kristian Finne Kristensenin kujertava laulutyyli sekä hitusen progressiivisesti polveilevat kappalerakenteet. Yleisvaikutelma on kuitenkin Mewin avaruuspoppia maanläheisempi – ikään kuin asialla olisivat maalaisserkut, jotka vain haluavat soittaa indierokkia ilman taidehörhöilyä.