Kolme klassikkolevyä saa riittää.
Nimi on tietysti sanaleikki. Uudella albumillaan, joka on The Verven neljäs (”fourth”), yhtye astuu esiin (”forth”) naftaliinista, johon se pantiin 1990-luvun lopulla.
Olisi typerää sanoa, että naftaliiniin Verve olisi saanut jäädäkin. Forth meni ilmestyessään suoraan Britannian albumilistan ykköseksi ja näyttää käyneen kaupaksi Yhdysvalloissakin,
missä se nousi Billboardin albumilistan 23:nneksi.
Wiganin maineikkaimman rockyhtyeen toinen comeback on siis kaupallinen menestys, muttei valitettavasti taiteellinen. Forth on laiskanpulskea esitys yhtyeeltä, joka näyttää unohtaneen omat vahvuutensa: kyvyn luoda äärettömiä tähtitaivaita (A Storm in Heaven), tainnuttavia äänimyrskyjä (A Northern Soul) ja sydäntäsärkeviä balladeja (Urban Hymns). Näitä ei löydy Forthilta ensimmäistäkään.
Huonoa levyä Verve ei ole vieläkään tehnyt. Puolet levyn biiseistä sentään ylittävät ihan kiva -kynnyksen. Houkuttelevasti myllertävä avausraita Sit and Wonder ja sitä seuraava hittisingle Love Is Noise käynnistävät levyn jopa innostavasti, mutta lukuisat kädenlämpöiset mitättömyydet, kuten Rather Be, Columbo, Numbness ja Noise Epic, lannistavat pian kuulijan.
Oma lukunsa ovat Richard Ashcroftin tolkkuvapaat laulutekstit, joista Forthin kansilehteen on noukittu ne kaikkein hölmöimmät säkeet. Ja vielä väittävät, ettei miehellä ole huumorintajua!