Rock’n’rollin kierrätyskeskuksesta ei tarttunut matkaan löytöjä.
Näinä ilmastonmuutoksen aikoina kierrätys on kova sana ja retro suurta huutoa. Sen on oivaltanut myös kotimainen rockyhtye The Winyls. Sen sijaan yhtye ei taida tietää mitä tuunaus tarkoittaa. Siinä käytetyistä materiaaleista tehdään uutta, vanha muokataan nykyaikaiseksi ja persoonalliseksi.
Winyls ei ole toisella(kaan) albumillaan retrorockiaan pahemmin pimpannut. Yhtye tyytyy toistelemaan sitä mitä menneillä vuosikymmenillä on rockin saralla tehty, kuulostaen siltä kuin soittaisi läpi rock-painotteisen radioaseman soittolistaa.
Winylsin ansioksi voi kuitenkin sanoa, että kylmäksi se ei jätä, vaan alkaa ärsyttää pian aivan vietävästi. Äänimaailmaa leimaavat kasarikaiut sekä laulaja Leady Winylin vokalisointi ovat rasittavia.
Yhtye käyttää typeriä taiteilijanimiä, eikä sillä tunnu olevan tippaakaan mielikuvitusta tai pilkettä silmäkulmassa saati itseironiaa. ”I will keep rock’n’roll alive”, Winyls meuhkaa, mutta saa itse koko rock’n’rollin kuulostamaan siltä kuin se olisi aivokuollut vanha ja säälittävä äijänkäppänä. Hengityslaitteessa pitämisen sijaan armomurha alkaa tuntua kannatettavalta.