Therapy? – Crooked Timber

09.04.2009

Ilkeä paskiainen levyksi

Therapy?n levytysura on varsin epätasainen mutta kunnioitettavan mittainen. Vaikka 1990-luvun menestyslevyt Troublegum ja Infernal Love nostivat bändin hetkeksi valokeilaan, kitaristi-laulaja Andy Cairnsin johtama poppoo on säilyttänyt olemuksessaan ja musiikissaan tietyn ulkopuolisuuden tunteen.

Edellinen albumi, One Cure Fits All, oli pitkästä aikaa piristävän vetävä luku bändin diskografiassa, mutta kymmenes albumi Crooked Timber on kuin vastaisku One Cure Fits Allin helposti sulatettavalle soundille ja tarttuville melodioille.

No, Wikipedian mukaan edellinen kiekko käväisi brittilistan sijalla 152, joten ei popsoundin tavoittelemisessa ainakaan myynnin kannalta ole mitään mitään mieltä. Crooked Timber soi joka tapauksessa kauttaaltaan niin kolhona, että juuri nihilistinen selänkääntäminen on sen vahvin puoli. Ensimmäisillä kuunteluilla albumi tuntuu ainoastaan etäännyttävältä, mutta ihmisten pienistä kieroutumista ammentavat laulut voittavat lopulta puolelleen.

Soundipuolelta on kiiteltävä pisteliään kolkkoa särövallia, joka sopii levylle täydellisesti.

Lisää luettavaa