Tyler the Creator keskittyy yhä hipstereiden, homojen ja poikabändien kiusaamiseen

10.06.2013

Wolf on Tylerin albumeista tylsin: keskitempoinen manifesti sille, kuinka helpoksi räppäri on tehnyt omassa nichessään mölyämisen”, Anton Vanha-Majamaa kirjoittaa arviossaan.

Testi: Anton Vanha-Majamaa, kuva: Odd Future / XL

Tyler, the Creator: Wolf
Odd Future

Tylsä ongelmateini suden vaatteissa.

Tunnustan: Bastard ja Goblin olivat mielestäni epätasaisia mutta parhaimmillaan loisteliaita albumeita. Tylerin lyyrinen anti ei koskaan noussut Duudsonit-tason yläpuolelle, mutta sen keskenkasvuisessa itseuhossa oli jotain sympaattista. Riimit hipstereistä, homoseksuaaleista ja itsemurhasta sohivat isolla mustalla kangellaan ilmeisiä maaleja, mutta lopputulos nosti hymyn suupieliin.

Wolfilla Tyler puhkaisee oman kuplansa. Se on albumeista tylsin: keskitempoinen manifesti sille, kuinka helpoksi räppäri on tehnyt omassa nichessään mölyämisen. Koska kuulijalle riittää One Directionin ja Pitchforkin kiusaaminen, voi Tyler tässä vaiheessa vetää jo autopilotilla.

Musiikillisesti Wolfin kiintoisimmat hetket ovat energinen ykkössingle Domo23 ja albumin päättävä Lone, jolla Tyler puhuu isoäitinsä kuolemasta harvinaisen itsereflektiiviseen sävyyn. Kappale on tarpeellinen joskin kömpelö osoitus siitä, mitä Tylerin tulisi tehdä, jos hän haluaa tulla muistetuksi vielä 2020-luvullakin.

Arvio on julkaistu Rumbassa 5/13.

Lisää luettavaa