On tässä maailmassa vaikeaa!
Valvomolla on edelleen paljon sanottavaa mutta vähemmän keinoja saada sanomaansa mielekkäällä tavalla esiin. Rockisti skapohjainen pumppu latoo teksteissään tiskiin synkkiä vihervasemmistolaisia yhden asian totuuksia siten, että poliittisen agitaation skuuppi on kuitenkin tässä hetkessä eikä kylmän sodan vuosissa, kuten Pelle Miljoonalla. Eroa on kuin radikalisoituneella prole- ja prekariaatilla.
Toivolla paljastetaan järjestelmällisesti kaikki maailman epäkohdat ja luodaan dogman puitteissa pari–kolme uuttakin. Näihin totuuksiin samastuminen vaatisi järjestävän kerhon jäsenkirjaa tai korkeintaan viittätoista ikävuotta, joten heikkoa on.
Parhaimmillaan Toivo on, kuten edeltäjänsäkin, puhtaasti musiikillisena kokemuksena. Bändi soi hienosti ja tuotanto on pommiluokkaa.
Teksteissään yhtye on yhä niin kliseinen ja naiivi, että se häiritsee vakavasti kokonaisuutta. Toisaalta hiomattomuus ja sanottavan epäselvyys on Valvomolle myös etu. Jotain jää vielä näytettäväksikin, kaikkia trikkejä ei vielä ole käytetty.