Täyttä jaskaa
Vaikka Auroran käynnistysvaihe tuottaa positiivisen, ellei peräti ylentyneen ja ylevöitetyn fiiliksen omaan psykofyysiseen olemukseen, varsin pian joutuu tunnustamaan, ettei avomielisimmänkään poptoimittajan kompetenssi moisen tuotoksen erittelyyn riitä. Vernerin oma soitin on käsittääkseni trumpetofoni, vaikka tietoa en edes googlettamalla onnistunut varmistamaan. Vika lienee hakimessa.
Pari ensimmäistä ja pari viimeistä raitaa uppoaisivat jopa edesmenneeseen mummooni, mutta neljän ”väliraidan” merkeissä tuppaa iso joukkio soittamaan niin vaikeatajuisissa merkeissä, että naapurihuoneistojen kansanpetterit yltyvät hakkaamaan nyrkillä seinään, jos volyyminappula edes vahingossa lipsahtaa hitusen yli kymmenen pykälän.
Niillä siviilienkin ymmärrettävissä olevien raitojen hiljaisimmissa osuuksissa trumpetofoni raakkuu kuin rauhoittavilla jyväsillä him- ja hämmennetty varis, ja meiningin hurjistuessa päästää abstraktis-taiteellisia suu- ja keuhkopieruja. Hyvin toimii. Paitsi ehkä poppareille ei.