Wainwright Martha – I Know You’re Married But I’ve Got Feelings Too

17.06.2008

Loistavan laulajattaren toinen albumi on valitettavan pikkusievä.

Martha Wainwright on yksi aikamme ilmaisuvoimaisimpia naislaulajia. Hänen nimetön esikoisalbuminsa vuodelta 2005 kantoi vahvojen lauluosuuksien varassa, mutta levy sisälsi myös yhden ilmestymisvuotensa parhaista kappaleista, laulajattaren isälle osoitetun myrkyllisen Bloody Mother Fucking Assholen. Laulussa raadollinen teksti ja riipaiseva melodia yhdistyivät hienolla tavalla.

Wainwrightin toinen levy on edeltäjäänsä helpommin lähestyttävä, ja hetkittäin sen sointi flirttailee jopa 70- ja 80-lukujen amerikkalaisen radiorockin kanssa. I Know You’re Married But I’ve Got Feelings Too on helppoa ja miellyttävää kuunneltavaa, mutta lauluntekijänä Wainwright on edelleen huonompi kuin tulkitsijana.

Yksikään levyn kappaleista ei nouse Bloody Mother Fucking Assholen tasolle. Wainwright pääsee kuitenkin lähelle pari kertaa. Levyn nimen poikinut avausraita Bleeding All Over You on häpeilemättömän tunnustuksellista ihmissuhdepoppia, joka lepää kirkkaiden akustisten kitaroiden, taivaallisten jousien ja upeiden lauluharmonioiden maton päällä.

Sitä seuraava You Cheated Me voi hyvin muodostua laulajattaren isoimmaksi hitiksi – niin täydellisesti Pete Townshendin kitaroima kappale tavoittaa varhaisen Heartin ja myöhäiskauden Fleetwood Macin aikuisrocktunnelmoinnin. Onnistuneita lauluja ovat myös voimapoppaava Jimi, vellova Hearts Club Band ja So Many Friends, jolla Wainwright vakuuttaa kuuntelijan kertomansa tarinan omakohtaisuudesta.

13-kappaleinen levy menettää valitettavasti hahmonsa loppua kohti. Syd Barrett-tribuuttikeikalta mukaan tarttunut Pink Floyd -klassikko See Emily Play saa epäilemään, onko Wainwright kotonaan vain omien kappaleidensa parissa. Viimeinen raita I Wish I Were ei paranna epäonnistuneen lainalaulun pilaamaa tunnelmaa.

Wainwrightilta olisi ilo kuulla albumi, joka joko suuntaisi reippaasti valtavirtaan You Cheated Men tavoin tai seikkailisi rohkeasti kokeellisen ja riisutun popilmaisun puolelle. Nyt hän on päätynyt kompromissiin, joka viihdyttää, mutta ei haasta tai kosketa kuuntelijaa kuin hetkittäin.