Töysän trubaduuri jatkaa keskinkertaisella iskelmälinjalla.
Jani Wickholm luottaa neljännellä levyllään vahvasti mies ja kitara -yhdistelmään. Levyn kansissa on useampikin ”kaverikuva” Wickholmista ja kitarasta, ja tuosta instrumentista kertoo myös ensimmäinen singlelohkaisu Kaveri. ”Minä olin ehkä yksinäinen, mutten yksin ollut milloinkaan, aina oli mulla kaverina mun vanha akustinen kitara.”
Biisejä levylle ovat Wickholmin ohella tehneet muun muassa Suurlähettiläät-solisti Jussu Pöyhönen ja Pauli Hanhiniemi sekä esimerkiksi Jari Sillanpäälle ja Dannyllekin materiaalia kirjoittanut Esa Eloranta. Iskelmävetoisesta suomirockista ja -popista koostuva Ranta-ahon valot onkin varsin taattua – ja sinällään toimivaa – Wickholmia.
Janin toivoisi kuitenkin löytävän musiikkiinsa vielä enemmän omaperäisyyttä. Tällaisenaan hän jää hieman muiden samankaltaisten artistien varjoon. Esimerkiksi Pauli Hanhiniemen kirjoittama Kiitorata (Aamuyö) on laulu, jonka yhdistää ennen kaikkea Kolmanteen naiseen. Wickholmin soisi ottavan biisin räväkämmin omiin nimiinsä.