Riihimäen nettisensaation debyytti oikeassa maailmassa.
Widescreen Moden yhteydessä puhutaan aina ensimmäiseksi hurjista Myspace-fanimääristä. Yhtyeen suunnitelma isojen fanijoukon koostamisesta onkin rävähtänyt omaan nilkkaan, sillä Suomessa tällaiseen suhtaudutaan hieman epäilevästi.
Amerikassa ei. Rapakon takana puhutaan aina ensiksi luvuista ja määristä, ja sisältö mainitaan vasta sivulauseessa. Heti ei tule mieleen käsittääkseni omakustanteena levynsä julkaisevaa yhtyettä, johon suhtaudutaan kuin jättimäisen levy-yhtiön tuotteeseen. Tai tulee: Poets of the Fall.
Poets of the Fallin tavoin Widescreen Mode on nimensä mukaisesti mitoittanut suorituksensa laajakankaille. Suomalaisen kuulijan korvaan levyllä on kuitenkin liian paljon kaikuja HIMin kosketinkuvioista, musertavista Metallica-riffeistä, Godsmack junttauksesta ja muusta geneerisestä keskitien heavysta. Ei levy ole huono, mutta jotain siltä puuttuu.
Keskeisin kompastinkivi lienee tosikkomainen huumorintajuttomuus ja suihkunraikas seksittömyys. ”Hitti” Everlasting Bomb lainaa tietenkin The Love Affairin hittiä Everlasting Love, mutta mitä uutta se tuo yhtälöön? Rakkauden tilalla on pommi? Sen saa lukea sanomalehdestäkin. Näkökulmia? Kieltä poskeen? Happea aivoihin? Tässä ei pelkkä lopun modulaatio riitä.