Ääni ja wimma.
Helsinkiläisestä Ääni ja Vimma -bändikilpailusta synkeiden mutta romanttisten nuorten suosikiksi ponkaissut Wiidakko korjattiin pian talteen suurelle levy-yhtiölle. Tälle kakkosalbumille on pyritty saamaan mukaan bändin livemeininkiä. Turhia mutkia on oiottu ja panostettu ensisijaisesti intensiivisyyteen.
Tuottajiksi on pestattu Asko Keränen ja Aku Rannila, jotka ovat saaneet levyn soundiin rockia ja välillä lähes punkia, mikä toimii erinomaisesti kontrastina välillä ylimakeaksi taipuvalle nuorelle tuskalle.
Toki Wiidakosta kuuluvat vielä Kent, Cure, Placebo ja niin edelleen, mutta ainakin homma pysyy kompaktina ja tiiviinä. Ennen kaikkea tältä levyltä kuuluu se, että Wiidakko on oikea bändi, joka tietää mitä tekee.
Tämä kaikki ei tosin tarkoita sitä, etteikö levyn tekstien edessä tuntisi tietynlaista kiusaantumista. Nuorien Wertherien kärsimykset tuntuvat vain jotenkin alkeellisilta.
Toisaalta, varhaisaikuisena Mustan Paraatin retoriikka tuntui tärkeältä ja kertoi juuri sen, miten maailma makaa: ”Se on vain unta / Sen nimi on ’Romanssi’ / Kerro kerro kuvastin / Heräänkö vielä.”
Hmm.
Vuonna 2007 Wiidakko laulaa ”Täällä ei ole koskaan tanssittu / Täällä ei ole koskaan juhlittu”, ”Yhden hetken kaikki täydellistä / Tänä iltana, ennen kuin kaikki räjähtää” ja ”Syyttää toisiamme voimme taas / syyttää kaikesta pahasta sinua”. Hmm.
Joka tapauksessa Äänet on levyn komein kappale, joka etenee upean koukukkaasti. Melkein yhtä hyviä ovat goottivivahteisempi Asiat joita et voi saavuttaa koskaan, puhdas popbiisi Juhlat sekä Emme odottaneet turhaan.
Radioissa tulevat varmaan soimaan myös punkahtava Niin ja hittikaavaan tehty Jokainen hyvästi on liikaa. Onneksi nämä kohokohdat jakaantuvat levylle tasaisesti, sillä erityisesti hitaampien biisien kohdalla alkaa tulla äitiä ikävä.