Montrealin indiejumala parantaa huimasti yliarvostetusta esikoisalbumistaan.
Wolf Paraden syksyllä 2005 ilmestynyt Apologies to the Queen Mary oli yksi julkaisuvuotensa arvostetuimmista – ja yliarvostetuimmista – kitararocklevyistä. Montrealilaisyhtye pystyi vain satunnaisesti lunastamaan sen potentiaalin, jota yhtyeen Sub Popille puhunut Modest Mousen Isaac Brock ja puolet internetin indiebloggaajista siinä näki.
At Mount Zoomer on toista maata. Rumpali Arlen Thompsonin studiosta nimensä saanut albumi on vahva, soundiltaan rosoinen mutta muodoltaan hallittu ja perusteltu kokonaisuus, jossa rämistelevän riehakkuuden on korvannut samanlainen melankolinen aggressio, joka sykkii esimerkiksi The Nationalin musiikin sydämessä. Tämä kuuluu etenkin Spencer Krugin levylle säveltämissä kappaleissa, joista Bang Your Dream ja California Dreamer tuovat väkevyydessään mieleen Interpolin ja Blonde Redheadin.
Dan Boecknerin kappaleissa on klassisen brittipopin koukkua ja melodisuutta. Rytmikkäässä Language Cityssa onkin hiukan The Smithsiä, mutta Fine Young Cannibals -kappaleen yhteys samannimiseen yhtyeeseen jää valitettavan etäiseksi. Erinomainen levy notkahtaa vasta loppumetreillään: An Animal in Your Care on kummallinen Joe Meek -huhuilu ja Kissing the Beehive 11 minuutin mitassaan varsin raskas paketti.