Etsi
Mukana on myös kaksi aiemmin julkaistua biisiä.
Kyseessä on kolmas single tulevalta albumilta.
Pick Me -biisille saatiin myös lyriikkavideo.
Ruusut julkaisi uutta.
Kollaboraatio-ep Yebo& on nyt ulkona.
F julkaisi uuden singlen.
Melankolista poppia loihtiva Kaip julkaisi uuden singlen.
Normijäbä-pitkäsoitto saapuu huhtikuussa.
CNNCT Festival on tiedottanut artistikiinnityksistään.
Uutta Lanaa!
Albumin tuotannosta vastaa MD$.
Tuoreelle 10X-kappaleelle saatiin myös musiikkivideo.
Vanhankaupungin sisäpihoilla tapahtuu!
The Writing of Fragments of Time on yksi levyn aiemmin julkaisemattomista kappaleista.
Kotimaan artistikattaus täydentyi muun muassa Arpalla ja Stoned Statuesilla.
Listoilla on taas vaihdeltu paikkoja.
Taylor Swift on jakanut arkistojen kätköistä uutta kuunneltavaa.
Perjantaina julkaistu Ikuinen valo on toinen single Leon kolmannelta albumilta.
Mukana uudella kappaleella kuullaan myös Bizi.
Tapiola Festivaalin ohjelmisto täydentyi.
Melankolia 1- ja Melankolia 2 -albumi nähdään huhtikuussa.
Finaalikisat pidetään toukokuussa Olympia-korttelilla.
Mukana Costellon kanssa esiintyy Steve Nieve.
Basilikanlehtiä on esimakua kolmannelta albumilta.
Uutta Ursus Factorya!
Costee julkaisi uutta.
Everything I Wanted sai musiikkivideon.
Genrerajoja tyylillä rikkova helsinkiläisartisti julkaisi uutta.
Selena Gomez julkaisi uutta.
Uutta Ettaa!