”Boombap on mennyt takaisin maan alle” – haastattelussa Lyömättömät

22.03.2017

Lyömättömät on Solosen, Kosolan ja Xmiehen muodostama kokoonpano, joka täyttää YleX:n radioaallot lauantaisin läpillä ja räpillä. Vaikka herrasmiesten freestylet ovat loksauttaneet leukoja ympäri Suomen keikoillakin, on edellisestä varsinaisesta julkaisusta vierähtänyt pitempi tovi – ja sekin nimen Solonen & Kosola alla.

Ensimmäinen Lyömättömät-nimellä julkaistu single on nyt tosiasia. Yhtye tekee siis levytetyn debyyttinsä, vaikka ainakin allekirjoittanut on tuntenut Lyömättömien läsnäolon jo vuosia.

Trio vastaili kollektiivisesti muutamaan kysymykseen.

Olette bäk, vaikka minun mielestä ette vielä ehtineet poissa ollakaan. Minkälaisesta aktivoitumisesta on kyse?

”Aktivoitumisesta musiikin saralla, edellisestä singlestä on aika tasan kolme vuotta ja se on artistin uralla ihan järkyttävän pitkä aika olla hiljaa. Siis musiikillisesti hiljaa. Aktuaalisesti hiljaa meistä ei ole ollut kukaan.”

Onko uutta matskua nauhalla enemmänkin ja millaisella aikataululla kuullaan lisää?

”Matskua on tarttunu nauhalle itseasiassa aika paljonkin ja tarkoitus olisi tiputella useampi single herran vuonna 2017. Albumit taitaa olla nykyään poissa muodista, mutta olisi kiva semmoinenkin tehdä joskus tulevaisuudessa. Tai ehkä tehdään joku playlist, miten nämä hommat nykyään toimivatkaan.”

Mikä on teidän näkökulmasta boombapin tila Suomessa 2017?

”Boombap on mennyt takaisin maan alle, ja siellä sen on hyvä ja lämmin olla.”

Represent-biisi sisältää dancehall-juonenkäänteen, mistä moinen?

”Jamaikalla on Lyömättömien sydämessä aina ja ikuisesti ihan oma paikkansa. Kaikki meistä kuuntelee reggaeta enemmän tai vähemmän, ja tämäkään ei ole ensimmäinen kerta kun vähän flirttaillaan jamaikavaikutteiden kanssa, mutta eka kerta kun päätettiin ihan panna toastaten.”

Mikä on Lyömättömien tärkein yhteinen arvo?

”Tärkeintä on olla itselleen aito ja rehellinen.”

Keikkailette ja heitätte freestylea aivan hirveästi. Eikö pelota, että maailmasta loppuu sanat?

”Aina voi vaihtaa toiseen kieleen, jos tuntuu että jokainen suomen kielen sana alkaa maistumaan pariin kertaa kierrätetyltä sellulta. Tällä hetkellä maistuu kuitenkin mansikalta ja vaniljalta ja keijukaisilta, eli ihan ok vielä.”

Kuuntele Lyömättömien uusi single Represent (arvoi) alta.

Lisää luettavaa