Eläkeläisten Onni Waris pelkää pahoin, ettei kesän erikoiskeikasta selvitä tutulla humppareseptillä

26.02.2014

Eläkeläiset tiedotti eilen tekevänsä maaliskuussa ja ensi kesän Provinssirockissa erikoiskeikkoja 40-jäsenisen Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. Moinen tempaus vaatii lisäselvittelyä. Onni Waris ehti vastata muutamaan kysymykseen.

Teksti: Saku Schildt, kuva: Harri Hinkka

1. Päätitte sitten sinfoniaorkesterin kanssa esiintyä. Mistä moinen aatos?

”Meillä oli viime vuonna perinteinen joka 20. vuosi pidettävä idea- ja sketsiriihi Nuuksion kansallispuiston savusaunan kiukaalla, kun aatos putkahti mieleen. Epäilen, että heittämättömillä häkälöylyillä saattoi olla osuutta asiassa. Sieltä se varmaankin tuli, ihtensä häkätontun tuomana. Taas. Edellinen perinteinen joka 20. vuosi pidettävä idea- ja sketsiriihi Nuuksion kansallispuiston savusaunan kiukaalla oli vuonna 1993, ja silloin häkätonttu toi meille idean humppayhtyeestä, joka soittaisi rock-klassikoita humppaversioina. Vähän jo jänskättää, mitä se meille ensi kerralla tuo!”

2. Lähtikö Kuopion kaupunginorkesteri muitta mutkitta mukaan, vai epäröivätkö aluksi?

”Niin uskomattomalta kun se harjaantumattoman korvaan saattaakin kuulostaa, niin Kuopion kuomat ja kuomattaret lähti mukaan ensi kysymällä, intomielin ja hetkeäkään epäröimättä. Lupasivat meille kalakukkoakin! Kysyttiin tosin, jotta saako sen vaihtaa Tarotiin, mutta ei kuulemma saa. Kapellimestarimme Ensio Hienonen heitä suositteli, ovat kuulemma Kuopion kaupungin paras sinfoniaorkesteri, kelpaa meille.”

3. Eläkeläiset ei tunnetusti ole liiemmin treenannut keikkoja tai levyjä varten. Onko tällä kertaa kuitenkin treenattava, että pysytte ison orkesterin kyydissä?

”Pahasti näyttää siltä, että harjoitteluhommiin joudutaan. On ne Beethovenit, Mozartit ja Tšaikovskitkin niin hankalia duureineen ja molleineen, ettei niistä Speden Spelit -tekniikalla selviä. Myöhän kysyttiin Mozarttia lämppäämään meitä Helsinkiin, kun sieltä Wienistä on suoria lentoja edullisesti, mutta ei kuulemma pääse, kun on kuollut. Sibeliuksellakin oli muita menoja. Olis vejetty yhessä se Humplandia-hymni.”

4. Olette tehneet keikoilla juopottelemisesta taiteenlajin. Aikooko taustaorkesterinne noudattaa hyväksi havaitsemaanne keikkaetikettiä?

”Toivottavasti! Meillä on paraikaa menossa kiireinen esituotantovaihe, kun Hienosen Ensio tekee kappaleisiin sovituksia ja kirjottelee nuotteja ja Kinnusen Lassi vastaavasti kappaleisiin sopivia juopotteluvinkkejä. Ennen lavalle menoa kaikki puhallutetaan, ja jos puhaltaa nollat, nuotit vaihdetaan 1970-luvun Rattoon tai Jalluun. Houkutteleva ajatus! Miltähän mahtaisi kuulostaa, jos kaikki 40 sinfoonikkoa sihtailee jotain ihan muuta kuin hännäkkäitä täpliä viidellä viivalla!”

5. Voisitteko lopuksi vihjaista hieman, mitä Mozartin, Beethovenin ja Tšaikovskin tuotantoa keikalla tarkkaan ottaen kuullaan?

”Voisimme, mutta emme sitä tee. Se olisi sama jos Loton virallinen valvoja vihjaisi hieman ensiviikon voittoriviä. Sen verran voin vihjaista, että siellä tullaan kuulemaan, näkemään ja kokemaan jotain, mitä ei ole ikinä aiemmin missään vielä kuultu, nähty tahi koettu ja että sitä teille tarjoaa Eläkeläiset ja Kuopion kaupunginorkesteri johtajanaan Ensio Hienonen. Jos mie en olisi jo siellä, niin varpilla menisin kattomaan!”

Eläkeläiset ja Kuopion kaupunginorkesteri 21.3 Kuopio Musiikkikeskuksessa, 22.3 Helsingin Kulttuuritalolla ja 27. kesäkuuta Provinssirockissa. Katso festivaalin päiväkohtainen ohjelma täällä.

Lisää luettavaa