Uusimmassa Rumbassa julkaistussa haastattelussa musiikillinen outolintu Sansa käy läpi identiteettiään lauluntekijänä ja musiikkimenneisyytensä hyviä ja huonoja hetkiä.
Teksti: Auroora Vihervalli, kuva: A-J Savolainen
Sansan haastatteluiden yhteydessä on usein muisteltu hänen muusikonuransa käännekohtaa: hetkeä, jolloin hän sanoi ”ei” isolle levy-yhtiölle. Kerrattakoon tämä silti.
On vuosi 2006. Nuori pohjalainen laulajatar istuu ja odottaa. Sitten se tulee: levy-yhtiön edustajat toteavat, että hänen uudet biisit ovat liian taiteellisia, eivätkä he niitä julkaise.
”Hui kamala, alkaa melkein itkettää nytkin kun vain ajattelen sitä.”
Sansa oli allekirjoittanut levytyssopimuksen Warnerin kanssa jo vuonna 2001. Neljän vuoden ajan kehiteltiin debyyttiä, jota ei koskaan julkaistu.
”Se oli Warnerin päätös. En edes laske sitä levyä omakseni, se oli pikemminkin sellaista artistikehittelyä. Toisaalta, olin nuorempana hyvin paljon muiden vietävissä.”
Tuottaja vaihtui, ja Sansa teki toisen varsinaisen levynsä Warnerille. Vuonna 2005 julkaistua Vagabond Girliä hän kutsuu debyytikseen. Levy sai ristiriitaiset arviot ja kohtalaisesti huomiota, muun muassa Rumba valitsi Sansan vuoden 2006 Tulevaisuuden tusinaan. Samaisena vuonna Sansa esitti pomoille uusia kappaleitaan, niitä ”liian taiteellisia”.
”Tuntui, että nyt on lähdettävä. Minun oli löydettävä oma musiikillinen identiteettini ja lopetettava muiden miellyttäminen. Tämä on myös tätä pohjalaista luonnetta, että ’minä teen itse, älkää te muut nyt siinä, hemmetti soikoon!”
Seinäjoella kasvanut Sansa pamauttaa nyrkillä pöytään, kahvikuppi pomppaa ilmaan ja helähtää uhkaavasti. ”Ups”, laulaja sanoo, pälyilee taidemuseon kahvilassa ympärilleen ja nauraa hersyvästi. Suomalainen mentaliteetti taipuu nielemään virheet ja salaamaan ne. Tämä vaaleaverikkö on toista maata.
”En syyllistä itseäni siitä, että olen aikanani julkaissut musiikkia, jonka takana en pystynyt täysin seisomaan. Ei ole mitään syytä salailla jotain, mikä on vähän noloa.”
Sansa ei ole koskaan katunut päätöstään jättää jokseenkin turvattu uransa ison yhtiön alaisena. Ei, vaikka hän teki seuraavan albumin levy-yhtiöttä, pienen tuotantotalon rahoittamana. Under My Blanket -nimellä kulkenutta albumia ei saatu koskaan jakeluun, sillä yksikään levy-yhtiö ei ollut kiinnostunut siitä.
”Olin vakuuttunut, että Under My Blanket on maailman paras levy. Olin vihdoin löytänyt oman ääneni, silti kukaan ei huolinut sitä, joten totta kai olin masentunut. Oliko valitsemani polku väärä? Sellainen suurennuslasin avulla itsensä tutkiskeleminen on todella kuluttavaa. Antauduin niille tunteille ja annoin musiikin olla.”
Vaikka Sansa lähti opiskelemaan elokuvaääntä, ajatus musiikkiurasta ei tukahtunut. Hän jatkoi itsekseen soittamista ja demotti kotona uusia biisejään. Vuonna 2008 Sansa sävelsi Kotiin-kappaleen Emma Salokosken Veden alla -levylle. Julkaisutilaisuudessa Texicalli Recordsin toimitusjohtaja Martti Heikkinen pyysi Sansaa lähettämään lisää uusia biisejä. Laulaja hioi laulujaan vielä pari kuukautta, ennen kuin uskalsi lähettää mitään. Mielessä kummittelivat menneisyyden teilaukset.
”Heti seuraavana päivänä Heikkinen lähetti sähköpostia, kertoi pitävänsä kuulemastaan. Olin aivan onnessani, koska nyt oli joku, jolla olisi mahdollisuuksia julkaista mun musiikkia ja joka oli taas kiinnostunut minusta laulajana!”
Artistin nimeä kantava albumi ilmestyi Texicallin kautta vuonna 2009. Sansa puhuu ajasta silmät utuisina, ikään kuin ei vieläkään usko onnenkantamoistaan todeksi. Marttyyriksi laulaja ei silti heittäydy, sillä hän tietää hyvin, että osa vastoinkäymisistä on hänen omapäisyytensä syytä.
”Kyllähän mä olisin saanut levysoppareita heti Warnerilta lähdettyäni, jos olisin suostunut laulamaan suomeksi. Mutta kun en halunnut. Mun tekstit ovat tosi henkilökohtaisia ja englannin kieli tuo etäisyyttä niihin, se on suoja. Sitä paitsi pitäisi olla huippusanoittaja, että saa suomen toimimaan musiikissa, se on foneettisestikin hankalampi kieli kuin englanti. Ei ole kuitenkaan mahdoton ajatus, että tekisin joskus musiikkia suomeksi toisella artistinimellä.”
Kielivalinnassa piilee se toinenkin seikka: ulkomailla suomenkielisellä popmusiikilla ei ole mahdollisuuksia. Sansan uudella Savior-levyllä tähdätään juurikin kansainvälisille markkinoille.
”Totta kai ulkomaat kiinnostavat. Nyt tai ei koskaan, saakeli!” Sansa nauraa, mutta vakavoituu taas.
”Urani on vasta alussa, mulla on vielä paljon annettavaa. Koen, että olen ollut outolintu. Mun musiikki on täällä tosi marginaalia, vaikkei sen tarvitsisi olla. Mielestäni sillä on kaikki edellytykset olla valtavirtamusiikkia.”
Lue koko haastattelu Rumbasta 6/11