Kolmihenkiseksi kutistuneen indiebändin perustaja ja basisti Marko Nyberg lupaa tanssittavampaa soundia. Haastattelun jälkeinen keikka ei vielä todistanut väitettä.
Teksti: Pietari Raekallio, kuva: Husky Rescue
Soundcheck ei suju niin ripeästi kuin toivoisi ja muutakin haastattelua pukkaa. Marko Nyberg ei silti hätiköi, kun pääsee kertomaan tuoreesta kokoonpanosta ja musiikistaan.
”Se on tuonut positiivista energiaa. On tullut samaa tuntemusta, jota itsellä oli teininä silloin kun perustettiin bändejä”.
Ylisanoja tai ei, verrattain pienistä asioista hän tuntuu taas innostuvan.
”Musta oli mahtavaa, että Deep Forest Green oli kuunneltu Soundcloudissa jo melkein 6000 kertaa. Se oli mieletöntä! Eihän se iso luku ole mutta kuitenkin 6000 kertaa. Sehän on jo tajunnan räjäyttävä juttu!” Nyberg intoilee.
Basistin henkilökohtaisena studioprojektina alkunsa saanut Husky Rescue ehti kasvaa jo oikeaksi yhtyeeksi, kunnes toissa vuoden Flow-festareiden keikan jälkeen laulaja Reeta Vestman lähti opiskelemaan ulkomaille ja edessä oli muutos.
Marko päätti, että oli aika luoda Husky Rescue uudelleen. Nykyinen Husky Rescue on pienempi ja intiimimpi kokoonpano. Siinä on Nybergin lisäksi vain kaksi jäsentä, molemmat uusia kasvoja. Ei ole toki poissuljettua, että vanhoja jäseniä nähtäisiin vielä Husky Rescuen riveissä.
”Antonyn (uusi kitaristi Bentley) kanssa me ollaan tunnettu jo pidemmän aikaa. Ollaan puhuttu jo 5–6 vuotta, että tehdään musiikkia yhdessä. Nyt oli sen aika.”
Toiseksi jäseneksi Nyberg halusi jonkun uuden tuttavuuden, joka tuo keitokseen tuoreita mausteita. Pieneltä muutoksenhakumatkalta palannut Johanna Kalen löytyi pari kuukautta Flow-keikan jälkeen, ja oli kuin ”tähdet olisivat osuneet kohdalleen”.
”Kaikki alkoi siitä kun Johanna oli ollut kaksi tai kolme kuukautta metsässä asuntovaunun kanssa. Sitten iski niin kylmä talvi, ettei siellä voinut enää olla. Samalla me tapasimme”, Nyberg muistelee juuri kun tuore vokalisti sattuu kävelemään ohi.
”Olinhan minä siellä melkein puoli vuotta”, ruotsalaisneito korjaa.
Kaksijakoinen cocktail
Eikö se niin mene, että pidot paranevat kun väki vähenee? Ainakin Nyberg lupailee uuden kokoonpanon kanssa tehdyn materiaalin olevan tanssittavampaa, mutta ei kuitenkaan myönnä sen olevan yhtään helpommin lähestyttävää kuin aiempi tuotanto.
”Ei se mitään klubimusiikkia ole, mutta pehmeätä tanssimusiikkia, sellaista minun mielestäni hyvää poppia. Minulla on kahtiajakautunut suhde musiikkiin. Voi olla joko kauheaa poppia tai hyvää poppia. Toisaalta voi taas olla tosi kammottavaa taiteellista musiikkia tai hyvää taiteellista musiikkia. Toi on sellainen cocktail pehmeätä poppia.”
Onneksi cocktailin analysointia ei tarvitse jättää tekijän omiin käsiin, vaan sen voi juttutuokion jälkeen arvioida itse.
Turun Klubi ei nimittäin edes perjantai-iltana innostu tanssimaan Husky Rescuen tahdissa. Marko Nyberg ilmestyy kynttilöin koristellulle lavalle vasta kolmen biisin jälkeen, heti kun uudet jäsenet Johanna ja hänen jälkeensä Antony ovat vetäneet hillityn tyylikkään aloituksen illalle. Slovarit loppuvat, muttei se vielä mitään bileitä tarkoita.
Uusien biisien vastaanotto on niin ikään kahtiajakautunutta: shotteja kittaava yleisönosa pälyilee hämmentyneesti ympärilleen, ja internetistä etukäteen jo maistiaisia kuunnellut fanikatras hytkyy tahdissa hypnotisoitunut ilme kasvoillaan. Elokuvalliseksi Husky Rescueta voi edelleen kuvailla, mutta jos parin ensimmäisen levyn vaikuttajaksi pystyi nimeämään Pink Floydin, voi nyt puhua ennemmin uuden Radioheadin äänimaailmasta.
Kuin puolustukseksi Nyberg nostaa esille jo ennen keikkaa ainakin minut viimeisimmällä levyllään pettäneen brittiyhtyeen.
”Musiikki täytyy löytää oikealla hetkellä. En halua kuullakaan jotain Radioheadin uutta levyä väärään aikaan!”
Hän kertoo myös löytäneensä Reginan Mikko Pykärin innoittamana suoraviivaisemman tavan tehdä musiikkia.
”Mikko kertoi haastavansa välillä itsensä biisinteossa päättämällä etukäteen, että siihen saa mennä vain viisi minuuttia. Kun ajastin pärähtää, on biisin oltava valmis. Tämä on musta tosi inspiroiva metodi. Olen miettinyt, että vähät elementit usein riittävät. Hyvän kappaleen voi tehdä kevyellä ja suoraviivaisella tuotannolla.”
Muutaman uuden vedon perusteella yksityiskohdilla kikkailu ei silti ole väistynyt. Materiaali kuulostaa mielenkiintoiselta mutta yhdellä kuuntelulla hankalasti omaksuttavalta.
Suunnitteilla oma levy-yhtiö
Husky Rescuen julkaisupolitiikka tulee todennäköisesti muuttumaan vapaammaksi. Edellistä Ship of Light -albumia (2010) saatiin odotella turhankin kauan, vaikka hinkua olisi ollut päästää se nopeasti ilmoille.
”En enää halua sellaista tapahtuvan, että biisit ovat itselle vanhoja, kun ne julkaistaan. Edellinen levy oli 14 kuukautta valmis ennen kuin se julkaistiin. Se on liian pitkä aika odottaa, että innostuttaisiin soittamaan sitä vielä livenä.”
Tulevaisuudessa yhtye haluaakin ottaa vastuuta julkaisuista enemmän itselleen.
”Me ollaan perustamassa omaa levy-yhtiötä. Toivon, että voitaisiin tehdä sitä myöten parempi promootio omalle musiikillemme. Kun aiemmin on oltu englantilaisen ja isompien levy-yhtiöiden kanssa tekemisissä, tekee nyt mieli julkaista musiikkia saman tien. Esimerkiksi Deep Forest Greenin voi nyt vain downloadata. Se rauhoittaa mieltä, ettei ole kiinni missään julkaisusuunnitelmissa. Nyt on mahdollisuus todelliseen indie-puuhasteluun”, hän maalailee.
Kaikelta puuhastelulta ja kikkailulta ei taida jäädä aikaa mihinkään musiikin ulkopuoliseen elämään. Mitä muuta elämässä on musiikin lisäksi?
”On tietenkin paljonkin muuta. Ehdin välillä kävellä metsässäkin ja tunnustella onnellisuutta. Studiolla sen sijaan on ollut kiireistä. Mulla on Helsingissä pieni studio, jota pyöritän. Sen lisäksi tein Pussikaljaelokuvaan musiikin, nyt tein yhteen dokumenttielokuvaan musiikin ja sellaisia sekalaisia äänisuunnittelu- ja mainosmusiikkiprojekteja. Aika täynnä on siis päivät. Tekisihän se mieli välillä hypätä pois hektisyyden pyörästä ja kaikkia noita asioita pitäisi tehdä iisimmin, mutta ei oikein vielä malta.”