Jamie xx:stä ei saada kuumaa pop-tuottajaa: ”Popissa luomisprosessi ei ole kovinkaan luova eikä ollenkaan hauska”

Jamie xx, oikealta nimeltään Jamie Smith, tunnetaan ainakin Suomessa parhaiten The xx -yhtyeen tuottajana ja vasta sen jälkeen remikseistään ja dj-keikoistaan. Vasta 26-vuotias lontoolainen on uudistanut indiepopin soundia enemmän kuin kenties yksikään tuottaja 2010-luvulla.

Ennen kolmatta xx-levyä Smith julkaisi soolodebyyttinsä In Colour, jolla korostuu hänen taitonsa tanssilattoiden täyttäjänä. Haastelimme ujon mutta sanavalmiin Smithin kanssa Tukholmassa.

Haastattelu on julkaistu Rumbassa 2/15.

Oliko soolevyn tekeminen sinulle unelma?

”Ei oikeastaan. Olen saavuttanut jo kauan sitten kaiken mistä olisin voinut uneksia musiikissa. Olen tehnyt biisejä yksikseni neljän vuoden ajan xx:n levyjen välissä ja kiertueilla. Minusta tuntui että minun pitää saada tuo musiikki ulos ennen kuin alamme tekemään kolmatta xx-levyä, niin voin aloittaa tyhjältä pöydältä. Alunperin ajatukseni oli tehdä vain mixtape netissä julkaistavaksi. Ajan myötä se alkoi muotoutua enemmän albumin kaltaiseksi joten tein muutaman kappaleen lisää, jotka tukisivat levyn kaarta.”

Monet EDM-tuottajat tekevät albumeita, joilla on sata tähtivierailijaa solisteina. Mikset halunnut tehdä sellaista?

”En tosiaan halunnut levystä mitään yhteistyölevyä, mutta jos olisin tehnyt mixtapen, sille olisi tullut vierailijoita. Lopulta en halunnut menettää kontrollia taiteestani, mikä olisi ollut väistämätöntä jos mukana olisi monia ulkopuolisia. Siksi päätin ottaa mukaan vain Oliverin (Sim) ja Romyn (Madley-Croft) xx:stä, koska he eivät ole ollenkaan sama asia kuin vierailevat laulajat. En olisi voinut tehdä soololevyä ilman heitä, sillä he ovat niin olennainen osa minun uraani. Good Times -biisi, jossa vierailevat Popcaan ja Young Thug, ei taas ole niinkään yhteistyö vaan pikemminkin biitti, johon pyysin eri räppäreitä räppäämään.”

Mitä arvelet xx:n fanien pitävän levystä?

”En tiedä. Ehkä he pitävät siitä, mutta on se erilainen. Kirjoitimme biisit ihan eri tavalla kuin xx:ssä. Kenties tämän myötä käännytän joitain uusia ihmisiä kuuntelemaan xx:ää. Levyllä on ehdottomasti enemmän ’täysiä’ hetkiä kuin vaikkapa Gil Scott-Heron -remixlevylläni (We’re New Here, 2011), mutta siellä on myös väljempiä kohtia. Kuuntelemani ja dj-keikoilla soittamani musiikki on eklektisempää, mikä tarkoittaa myös vähemmän minimalistisia juttuja. Halusin että In Colour kuvastaa myös tuota puolta minusta.”

Steel pan -rumpu on tavaramerkkisoundisi. Mistä keksit sen alun perin?

”Steel pan herättää mielikuvia. Siinä on trooppinen ja hauska ääni, mutta samaan aikaan se on melankolinen. Se voi olla samaan aikaan iloinen ja surullinen. Paras tanssimusiikki on juuri sellaista: sitä tanssitaan, mikä on iloista, mutta monet kappaleista on hyvin surullisia. The xx:n Coexist-levyllä (2012) pyrimme juuri tällaiseen yhdistelmään. Keikoilla soitan lasten steel-rumpua, jonka löysin musiikkikaupasta Atlantassa. Se kuulostaa tosi hyvältä, käytän sitä studiossakin. Kunnon steel pan maksaa useita tuhansia, ja sitä on tosi vaikea soittaa.”

Sämplääminen on olennainen osa tuotantotapaasi. Miksi?

”Silloin kun aloitin musiikin tuottamisen, vaikutteeni tulivat DJ Shadow’lta ja RJD2:lta, joten aloin käyttää sämplereita. Olen myös kasvanut soulin ja jazzin parissa. Pidän siitä, että musiikissa viitataan muihin tuotoksiin. Ja myös siitä että albumilla on sämplejä siirtymäkohtina, jotka tekevät siitä kokonaisuuden. Joku tarina tai teema, joka kulkee sen läpi.”

Miten nopeasti tyypillinen Jamie xx -tuotanto syntyy?

”Minun biiseissäni kestää yleensä yksi päivä tai sitten muutama vuosi. Ei mitään siltä väliltä. Minun pitää todella pitää jostain jutusta, jotta jaksan työstää sitä monta vuotta. Mutta usein joku juttu valmistuu päivässä, koska se on niin inspiroiva. Ne jutut ovat kaikkein parhaita.”

Xx on menossa pian studioon. Mitä voimme odottaa?

”Äänitämme levyä maaliskuussa, joten meillä on paljon aihioita jo kasassa. Mutta kaikki on ihan kesken, joten levystä ei ole paljoa kerrottavaa vielä. Nyt kun olemme tehneet biisejä In Colourille olemme luoneet yhden uuden tavan toimia. Sellaisen, että minä aloitan tekemällä taustan. Mutta osan biiseistä teemme tietysti vanhalla tavalla, jossa sanoitus ja melodiat tulee ensimmäiseksi.”

Esikoislevynne (The xx, 2009) kiertueella tehdyssä Rumban haastattelussa Romy sanoi, että teidän harkita piti toisen levyn tekoa. Oliko tällä kertaa varmaa, että kolmas levy tehtäisi?

”Debyyttilevyn jälkeen fiilis oli erilainen. Teimme älyttömän kiertueen ja halusimme pitää vapaata. Coexistin kiertueella olimme taas kirjoittamassa jo biisejä kolmannelle levylle. Olimme vähän vähemmän hyytyneitä tämän kierteen jälkeen kuin ensimmäisen levyn. Mutta ei meillä ole mitään paineita, me vain nautiskelemme elämästä. Paineita tulee vasta kun olemme lähempänä maalia.”

Et ole tehnyt muille artisteille kovinkaan paljoa tuotantohommia. Eikö se kiinnosta?

”Tein yhden biisin Alicia Keysin Girl on Fire -levylle (2013). Mutta en oikein nauttinut siitä pop-maailmasta. Siellä on liian paljon ihmisiä mukana, ja luomisprosessi ei ole oikeastaan kovinkaan luovaa eikä ollenkaan hauskaa. Siksi päätin jättää tuon maailman ja tehdä jatkossakin kaiken itse.”

Tuleeko albumin tiimoilta livekeikkoja, vai pelkästään dj-settejä?

”En aio soittaa livenä, mutta saatamme tehdä joitain tv-esiintymisiä tai soittaa albumin biisejä The xx:n keikoilla. On eri juttu soittaa toisten levyjä dj-keikalla, se on hauskaa ja siinä on vähemmän vastuuta ja enemmän nautintoa. Mutta se, että olisin lavalla yksin soittamassa omia biisejäni olisi paljon vaikeampaa. Dj-kiertueen aion kuitenkin tehdä. Minulla on jo festivaalikeikat sovittuna. Luulen että tulen käymään myös Helsingissä.”

Mitkä ovat suosikkipaikkasi soittaa levyjä?

”Rakastan kiertää Amerikassa, vaikka tanssimusiikki genrenä ei siellä olekaan ihan yhtä kehittynyt kuin Euroopassa. On kivaa kun voin soittaa joillekin skideille oikeaa tanssimusiikkia ensi kertaa. Soitan vaikkapa jonkun 1970-luvun biisin vinyyliltä, sen sijaan että soittaisin digitaalista EDM:ää, jota he ovat tottuneet kuulemaan klubeilla. Euroopassa taas rakastan sitä, että saan olla osa jotain juttua, jolla on pitkä historia. Euroopan klubi- ja ravekulttuuri on yksinkertaisesti maailman paras.”

Soitatko ollenkaan digitaalista formaattia?

”Soitan vinyyleitä ja digimusiikkia USB-tikulta. Pääsyy vinyylin soittamiseen on se, että aloitin sillä, joten se on mukavinta. Minulla on myös pakkomielle ostaa levyjä. Lisäksi vinyyli on äänen kannalta paras formaatti, mikäli klubilla on kunnollinen laitteisto – mikä on harvinaista nykyään, erityisesti festivaaleilla. Onneksi olen nyt sellaisessa tilanteessa että soittamillani klubeilla on yleensä hyvät laitteet vinyylin soittoon.”

Lontoossa on hiljattain suljettu maineikkaita klubeja, kuten Plastic People ja Fabric-klubi myös sulkemisen vaarassa. Onko Lontoon klubiskene uhan alla?

”Minusta näyttää siltä että tilanne on vähän väljähtänyt Lontoossa. On siellä varmasti jotain pikku nurkkauksia, joista en tiedä, onhan Lontoo niin suuri kaupunki. Mutta kun moni paikka sulkee, jotain uutta on tulossa varmasti tilalle ennemmin tai myöhemmin. Toivottavasti jotain innostavaa. Lontoo liikkuu innostavien juttujen aalloissa, etenkin tanssimusiikki.”