Kesäkumien ansiosta ystäviksi – haastattelussa Vilma Alina, Nelli Matula ja Sini Yasemin

Markus Paajala

Yksi varmoista kesän merkeistä on täällä, nimittäin kesäkumibiisi. Siitä vastaavat tänä suvena Vilma Alina, Nelli Matula, Sini Yasemin ja Ida Paul.

Neljän urbaania poppia tekevän nuoren artistin Tyynysotaa-kappale on kuunneltavissa alta Spotify-upotuksena. Vilma Alina, Nelli Matula ja Sini Yasemin kävivät juttelemassa Rumballe biisin tiimoilta ja haastattelu löytyy soittimen alta.

Suuri yleisö ei välttämättä vielä tunne koko nelikkoa, eikä toimittaja viitsi tehdä omaa työtään, joten saatte esitellä toisenne. Nelli Matula, esittele Sini Yasemin!

Nelli: ”Sini on lyönyt läpi hittibiisillään Mun kaa, joka itse asiassa myi kultaa vastikään. Laulaja-lauluntekijä, joka kirjoittaa omat biisinsä, säveltää, sanoittaa, sleijaa (vai slayaa? toim. huom.). Hyödynnän nyt kaiken mitä Sini on puhunut aiemmissa haastatteluissa. Hän ei missään vaiheessa haaveillut tulevansa laulajaksi, vaan koki intohimokseen biisien kirjoittamisen. Mitä muuta haluaisit tietää, henkilötunnuksen?”

Tämä riittää! Sini Yasemin, esittele Vilma Alina.

Sini: ”Vilma on ihana punatukkainen tyttö, joka aloitti tekemällä Youtubeen looper-videoita, jotka oli superkovia. Sitten hän siirtyi Kaikulle tekemään biisejä, ja esikoislevy lähti ihan superkovaa Universalin kautta. Kova biisinkirjoittaja, säveltäjä, tulkitsija ja kova live-esiintyjä. Mahtava tyyppi! Soitti myös Robinin bändissä.”

Kiitos! Vilma Alina, esittele Nelli Matula.

Vilma: ”Nelli on hurmaava ja raikas r’n’b-tuulahdus. Mieletön ääni! Voimavara, johon on ollut aivan mahtava tutustua. Niin aidon pirskahteleva tyyppi, että kun hänet tapaa ekan kerran, niin ihmettelee että voiko tuo olla aitoa – mutta se on aitoa! Se on harvinaista. Karismaattinen, hieno biisintekijä ja mieletön laulaja.”

Ida Paul ei päässyt paikalle, kertokaa hänestä jotain.

Nelli: ”Ida on sellainen jokaisen perheen unelmaminiä. Lauluntekijä, ilmiö, monilahjakkuus.”

Vilma: ”Ja nero!”

Nelli: ”Totta! Hän on Harvardissa, sen vuoksi hän ei päässyt tänne tänään. Opinnot kutsuivat.”

Olitteko keskenänne tuttuja jo ennen Tyynysotaa-projektia?

Vilma: ”Jonkun verran tunnettiin aiemmin. Nellin kanssa oltiin ennenkin tehty yhdessä töitä, mutta koko porukalla ollaan oltu ensimmäistä kertaa yhdessä tämän proggiksen tiimoilta.”

Nelli: ”Tosiaan Vilman kanssa ollaan tehty yhteistyötä studiolla. Sinin ja Idan olen tuntenut etäisemmin, mutta täällä Suomessa musapiirit on niin pienet. Kaikilla on samat kaverit. Yksi pieni perhe.”

Sini: ”Vilman ja Idan olin tavannut aiemmin, oltiin törmäilty erinäisissä tilaisuuksissa. Mutta nyt ollaan vasta tutustuttu kunnolla.”

Puhutaanko vain ammattimaisesta suhteesta vai oletteko ystävystyneet oikeasti?

Vilma: “Ollaan ystävystytty ihan oikeasti. Kaikki tsempataan toisiamme. Se on ollu ehkä arvokkain juttu, mitä tämä kampanja on antanut minulle. Mahtavaa, että mimmiartistit tukevat toisiaan ja vierailevat toistensa biiseillä. Sitä on näkynyt enemmän räppikulttuurissa kundien kesken.”

Nelli: “Ehdottomasti samaa mieltä. Vaikka levy-yhtiölläni Rähinällä on nykyään myös Halko-yhtyeen muijat, niin olen ollut miesvoittoisissa piireissä pitkään. Minulle on ollut paljon apua tällaisesta hiljaisesta vertaistuesta, että on samassa asemassa olevia kollegoita, joiden kanssa on muodostunut tukiverkko. Se on mittaamattoman arvokasta.”

Olette kirjoittaneet kesäkumibiisin kimpassa. Miten neljä biisinkirjoittajaa mahtui saman pöydän ääreen?

Vilma: ”Yllättävän helposti, ei meillä ollut mitään draamaa. Kellään meistä ei ole iso ego ja ollaan tarpeeksi avoimia ja riittävän rentoja tyyppejä.”

Nelli: ”On myös ollut sikana hyötyä, että ollaan kaikki nousevia artisteja, eikä yksikään ole muille että ’pfft, senkin amatöörit’ vaan asetelma on hyvin tasavertainen.”

Vilma: ”Olemme kohdelleet toisiamme tasa-arvoisina. Olemme kaikki biisinkirjoittajia, niin uskon että sekin on auttanut yhteistyötä. Ei ole yksi sanelemassa muille, mitä pitäisi tehdä.”

Nelli: ”Meillä kaikilla on oma selkeä juttu ja staili, eikä kukaan meistä kilpaile samalla markkinalla, jos mennään mikrotasolla genre-erotteluun. Se on voimavarana tässä, että on eri perspektiivejä. Kun yhdellä loppuu läpät aiheesta tyynysota, niin toisella on uusi kulma.”

Kuka keksi tuon tyynysota-kulman?

Vilma: ”Demoversio on syntynyt Nellin kanssa viime talvena. Me ei siis tehty kesäkumibiisiä, vaan biisi, joka sitten päätyi kesäkumibiisiksi. Sekin varmasti helpotti, että biisi syntyi luonnostaan eikä tilauksesta. En mä edes muista kenen idea se oli.”

Nelli: ”Homma lähti siitä, että Vilmalla ja biisin tuottaneella lahjakkaalla nuorella kundilla nimeltä Tido oli studiolla brainstorm, josta idea tuli. Sitten Tido soitti mulle, että hei, nyt tulet studiolle laulamaan! Ja sitten tehtiin tuo demo. Kun tämä kesäkumi-konsepti tuli, niin oltiin että tehdään ikään kuin Suomen Lady Marmalade, joten pyydettiin mukaan parhaat mitä löytyi ja kirjoitettiin biisi yhdessä uusiksi.”

Kuinka luontevaa seksistä laulaminen on?

Sini: “Se on yksi maailman luonnollisimmista asioista. Se kuuluu elämään.”

Vilma: “Seksihän on klassikkoaihe biiseissä. Ei yhtään oudompaa kuin vaikka rakkaudesta laulaminen. En itse ole koskaan ujostellut siitä laulamista, tuntuu hassulta että sitä jotenkin pitäisi ujostella. Sehän on meitä kaikkia yhdistävä aihe.”

Nelli: “Minusta se on sikasiisti ja kiehtova aihe, koska se herättää ihmisissä niin paljon tunteita. Jos joku triggeröityy, niin sehän vaan todistaa, että siitä pitää puhua enemmän.”

Kun kirjoittaa seksistä, niin joutuuko miettimään tarkemmin mitä sanoo, ettei lipsahda korniuden, kliseisyyden tai liian graafisen ilmaisun pariin?

Sini: “Kuule, jos sinä olisit ollut siellä studiossa meidän kanssa, niin sinulla olisi korvat helottaneet!”

Vilma: “Ensin sitä saattaa vetää härskimpää läppää ja sitten miettiä että miten tämän voisi ilmaista toisin. Tämä biisikin syntyi hauskasta läpänheitosta, meillä todella oli hauskaa studiossa tätä tehdessä.”

Sini: “Ja se kuuluu biisissä. Sitä ei olla tehty hampaat irvessä.”

Nelli: “Jos olisi väkisin pitänyt kirjoittaa seksistä ja jotain seksikästä, niin eihän siitä olisi mitään tullut. Tässä ollaan leikin kautta näiden asioiden äärellä.”

Mitkä ovat seksistä kertovat suosikkibiisinne?

Nelli: “50 Centin Candy Shop. Kun olin kolmannella luokalla, niin se oli minun lempibiisini. Se oli sitä aikaa, kun koulun jälkeen katsottiin Voicelta tai MTV:ltä musavideoita. En tietenkään ymmärtänyt biisistä mitään, mutta opettelin sen ulkoa ja lauloin kaikissa perhejuhlissa. Sitten kun 10 vuotta myöhemmin kuuntelin biisiä, niin olin ihan järkyttynyt että ‘jaa, tästäkö tässä lauletaan?!’.”

Sini: “The Weekndin I Can’t Feel My Face on superkova. Siinä on makea kulma siihen seksin harrastamiseen, siihen hetkeen. Nellyn Hot in Herre täytyy mainita myös, vaikka se ei ole ehkä ihan niin suora. Nicki Minajin kaikki biisit.”

Muutaman viikon takainen sisäpiiri-kohu sai pohdiskelemaan omaa suhdettaan seksistä puhumiseen. Oletteko te Facebook- tai Whatsapp-ryhmissä missä käydään seksikokemuksia läpi?

Vilma: “En ole sellaisissa ryhmissä, mutta seksi on todellakin aihe, mistä puhutaan. Mutta ne puheet eivät mielestäni kuulu Facebookiin tai muuallekaan, missä ne eivät ole yksityisiä.”

Sini: “Minun mielestäni se on kahden hengen välinen hetki, joka ei kuulu muille kuin niille kahdelle.”

Nelli: “Seksistähän kaikki puhuu koko ajan. Sehän on suurin teema tässä maailmassa. Se on se mikä myy. Minun moraalini kohdalla raja menee siinä, että jos se tapahtuu sosiaalisessa mediassa tai sovelluksessa mistä jää jälkiä, niin ehdoton ei. Jos asettaa omalla käytöksellään toisen ihmisen yksityisyyden vaakalaudalle, niin se ei ole ok.”

Kesäkumibiisillä on pitkät perinteet. Miltä tuntuu olla osana yli 20 vuoden jatkumoa, jossa on mukana artisteja kuten Nylon Beat, Tiktak, PMMP, Antti Tuisku, Cheek ja Robin?

Vilma: “Mielettömän otettu fiilis, että saa olla osa tätä jatkumoa ja jättää jälkensä tähän perinteeseen.”

Nelli: “Hashtag lifegoals.”

Mitkä ovat omat suosikkinne kesäkumibiiseistä?

Sini: “Itselle on päällimmäisenä jäänyt mieleen Robinin Kesärenkaat ja Kasmirin ja Saaran Vauvoja-biisi. Ne ovat ne mitkä itsellä ovat soineet eniten.”

Nelli: “Minulla samat, mutta lisätään kolmannelle sijalle Cheekin Jossu. Kesärenkaat ja Vauvat on minulle ikonisimpia. Ne on tietty näitä myöhempien aikojen biisejä, mutta koska olen itsekin vasta 21-vuotias, niin niistä alkuvuosista en hirveästi muista. Mutta ylipäänsä konseptina sellainen, jonka yhdistän vahvasti Suomen kesään. Minä en tiedä aikaa ennen kesäkumibiisejä.”

Vilma: “Mulle merkittävin ja tutuimmaksi tullut on Robinin Kesärenkaat. Sitä biisiä tuli soitettua pari sataa kertaa keikoilla. Lopetin viime kesän jälkeen Robinin bändissä, ja silloinkin se taisi olla vielä encore-biisinä ja kaikki yleisössä osasivat aina sanat. Varmaan tänäkin kesänä tuota biisiä kuullaan. Hienoa että biisillä on pitkä elinkaari.”

Olette ikään kuin kesäkumilähettiläitä, tuleeko tällaisesta paineita?

Nelli: “Ai, että pitää olla skarpimmin? Ettei löydy huomenna Seiskasta.”

Sini: “Minä koen, että ei tarvita mitään erityisskappausta, ollaan kaikki kuitenkin tällaisia aika kunnollisia tyyppejä. Halutaan puhua asioista avoimesti ja näyttää omalla esimerkillä, että tästä aiheesta voi puhua avoimesti.”

Viivi Huuska ja Cristal Snow ovat ohjanneet videon, joka ilmestyy ensi viikolla. Kertokaa siitä hieman.

Nelli: “Kun aihepiiri ja sanoma ovat mitä ovat ja biisin nimi Tyynysota, niin jengi on varmasti kelannut, että nyt tulee joku Victoria’s Secret -alusvaatteissa hidastettuna kuvattu video, jossa tissit hölskyy.”

Vilma: “Ollaan käytetty kliseitä hyväksi, mutta video on sitä millaista oikeasti on mimmien kanssa pyjamabileissä – ei seksikkäissä alusvaatteissa, vaan rönttäpaidoissa ja syödään pizzaa. Meillä oli superhyvä fiilis.”

Sini: “Ja kaikki seksiin liittyvä on toteutettu ihanan sympaattisesti.”

Nelli: “Ei tosiaan koettu, että sitä seksuaalisuutta tarvitsee tässä vaiheessa korostaa yhtään mitenkään.”

Sini: “Odotan, että jengi pääsee näkemään videon. Uskon, että sen myötä tämän projektin ympyrä sulkeutuu. Se vallitseva fiilis ja biisin luonne paljastuvat sen avulla.”

Luuletteko, että teidän välinen yhteistyö saa jatkoa?

Nelli: “Ihan varmasti! Ollaan naureskeltu, että perustetaan Suomen Spice Girls. Kaikki tekee omia soolojuttuja, mutta sitten dropataan kerran vuodessa joku random-biisi, että tässä teille hitti. Työnimenä Naantalin kuninkaat. Tämä oli meidän salainen suunnitelma, jonka jaan nyt vain sinulle, hys hys!”

Vilma: “Ihan oikeastikin olisi kiva jatkaa. Arvostus kaikkia mukana olevia mimmeja kohtaan on suuri.”

Kenen kanssa haluaisitte harrastaa tyynysotaa?

Vilma: “Keskenään!”

Nelli: “Varo nyt, tästä tulee varmasti se otsikko!”

Vilma: “Nyt mä annan sulle otsikon: Tytöt haaveilevat orgioista!”

Nelli: “Meillä on meidän private-partyt, jonne ei ole kutsuttu muita.”

Ok.

Nelli: “Ookoo, haha! Se haaveilee, että me sanotaan hänet. Kyllä me voidaan sinut kutsua.”