”Jos sanakirjassa selitettäisiin, mitä taidehomoilu tarkoittaa, tätä levyä voisi käyttää referenssinä”, sanoo Rytmihäiriön Ande Kiiski. Hyvä!
Kuva: Metallica.com
Metallican ja Lou Reedin yhteislevy ilmestyi eilen ennakkokuunteluun. Niinpä Rumba päätti udella, mitä suomalaismuusikoilla on sanottavanaan vuoden puhutuimmasta eepoksesta. Levyn voi siis laittaa pyörimään täältä.
Rytmihäiriön Ande Kiiski teilaa vanhojen partojen sähellykset suoralta kädeltä:
”Aika sanattomaksi tämä vetää. Jos sanakirjassa selitettäisiin, mitä taidehomoilu tarkoittaa, tätä levyä voisi käyttää referenssinä. On tietysti hienoa, että kaiken saavuttaneet muusikot rikkovat rajoja ja tekevät juuri sellaisia projekteja kun itse haluavat. On vain hieman vaikea ymmärtää, kenelle tämä levy on tarkoitettu, tai kuka siitä voisi aidosti pitää.
Ensi kuulemalla tulee fiilis, että Metallican jätkät ovat äänittäneet levyllisen vasurilla tehtyjä riffejä. Sen jälkeen Lou Reed on hyvin vapaasti mutissut tekstinsä musiikin päälle. Jälleen kerran voi vaan ihmetellä, mitä helvettiä Lars Ulrichille on tapahtunut?
Biisimatskusta ei paljoa jäänyt mieleen. Tuntuu, että levyn pilottisinglenä toiminut The View on levyn parhaita biisejä, lisäksi Dragon erottui hieman menevämpänä palana. Karmivista hetkistä mainittakoon vaikkapa Cheat on Me. Levyn avausbiisi tekee pelin hengen nopeasti selväksi. Uutisten mukaan bändin molemmat kitaristit olivat poistuneet studiosta itkien kun Reed tulkitsi levyn päättävää 20 minuuttista järkälettä Junior Dad. Enkä kyllä yhtään ihmettele. Vaikea sanoa pitäisikö itkeä vai nauraa, kun tätä levyä kuuntelee.”
Stonesta ja Suburban Tribesta tutulla Janne Joutseniemellä taas on Lulusta huomattavasti ristiriitaisemmat tuntemukset:
”Hahah, teki mieli sanoa KP eli kuulematta paskaa, mutta olen nyt kuunnellu Cheat on Me -biisiin asti, ja mulla on hieman huvittuneen epäuskoinen fiilis tästä. Yhden kuuntelun perusteella mieleen tulee kuva jostain ringissä istuvista hipeistä solmuvärjätyissä paidoissaan. Ihan kuin impro-teatteriryhmä olisi kokoontunut johonkin latoon kokeilemaan musiikillisia rajojaan, ja he kokevat silmät kiinni jotain heille kovin tärkeää.
En mä tätä nyt suorilta dumaa, mutta ei tässä ole kyllä mulle mitään. Musta tuntuu, että tää on tekijöilleen tärkeämpi merkkipaalu kuin kuuntelijoille.
Vaikea tuomita yhden kuuntelun perusteella, onhan tässä jotain alkuvoimaista. Tämä on jotenkin hellyyttävää: Metallica, joka on aina ollut musiikillisesti hyvin tiukka ja kurinalainen yksityiskohdissaan, yrittää nyt heittäytyä täysillä tyhjän päälle. Ja yksi heittäytyjien esi-isä siinä messissä. Tällaista siitä sitten tuli.
Myöskin mulle tulee aina Lou Reedistä mieleen se, kun jossain luki, että hän tykkää lyödä naulalla peniksensä läpi. Onkohan tässä levytyksessä paljon lyöty nauloja peniksien läpi?”
Herra Ylppö sen sijaan on projektin edessä täysin polvillaan:
”Olen aina rakastanut sekä monotonista junnausta että Lou Reedin ääntä, joten jos omaa banaanikärpäsen älykkyyden voi päätellä, mitä mieltä minä tästä olen. Lehtisalon Jussi aikoinaan sanoi, että miksi ihmeessä joku Hetfield tekee musiikkia aina samojen jätkien kanssa. Nythän me ollaankin Jussin kanssa oltu ensimmäisestä näytebiisistä The View hyvin innoissaimme. Tämähän on dronea! Tämän tarkoitus ei ole olla kertosäeviihdettä, kyse on tarinankerronnasta.
Metallica on luultua rohkeampi yhtye. Jenkkiteinit paskantaa housuunsa. Väitän että Lou Reedin vaikutus vaihtoehtoiseen rockiin on suurempi kuin kenenkään toisen. Reedin The Velvet Underground on vaikuttanut ratkaisevasti The Doorsiin, David Bowieen, Nirvanaan ja lukuisiin muihin. Lähes kaikki Reedin tuotokset, kuten klassikoksi kasvanut Berlin ovat ilmestyessään aiheuttaneet lähinnä närää. Palataan tähän levyyn tarkemmin kymmenen vuoden päästä.”