Nousussa 12/11: The New Tigers – Tiikerit kömpivät luolastaan

17.09.2011

Turkulais-helsinkiläinen The New Tigers on vuoden lupaavin suomalainen bänditulokas, mikäli alan signaaleja on uskominen. Hitaasti kypsytelty viisikko tarjoilee mehukasta kitaramelua, herkkyyttä ja melodioita.



Teksti: Aleksi Kinnunen

, kuva: Soliti

Kuulostaapa hyvältä. Nimittäin turkulais-helsinkiläisen The New Tigersin pian ilmestyvä debyyttialbumi. Luontevalta, lämpimältä, hauskalta, rennolta – jätetään pari adjektiivia vielä 
levyarvioon.

Yhtye ammentaa etäisesti tutuista ja turvallisista lähteistä, mutta pääpaino on luontevan omannäköisessä ilmaisussa. Pitkälti itseoppineista muusikoista koostuva bändi kuulostaa juuri sellaiselta hitaasti kypsytetyltä projektilta kuin yhtyeen tausta antaa ymmärtää.

Eräs moneen mediaan kirjoittava kollegani on pommittanut minua parin viikon ajan viesteillä, jossa hän suorastaan hukuttaa bändin kehuihin.



”Onhan tämä hienoin debyyttilevy, mitä Suomessa on tehty aikoihin. Neljä ensimmäistä biisiä ovat ihan itkettävän hienoa yolatengoilua”, kollega ylistää yhdysvaltalaiseen alt.rock-yhtyeeseen viitaten.



Mistä tämä lupaava ryhmä yks kaks pöllähti? Onko kehuissa mitään tolkkua?



The New Tigersin rumpali Waltteri Katajamäki myöntää, että ihmisten yhtäkkinen kiinnostus on tullut yllätyksenä. Yhtye on keikkaillut tämän vuoden puolella vain kerran, koska kitaristi ja laulaja Valtteri Virtanen vietti koko kevään Barcelonassa tuottamassa kulttuuritapahtumia ja Katajamäki puolestaan pysytteli Sveitsissä ja Italiassa YK-järjestöhommissa.



Lisääntynyt kuhina näkyy ehkä parhaiten keikkatarjousten muutoksessa.



”Nykyään tarjoukset tulevat viikonloppuihin ja suhteellisen hyviin paikkoihin. Tässä on tullut sellainen ’hetkinen, mitä tässä nyt tapahtuu’ -fiilis”, Katajamäki sanoo.



Jos vuosi sitten yhtye esiintyi keskiviikkoiltana Helsingin Lepakkomiehessä noin 
arillekymmenelle ihmiselle, nyt luvassa on keikkaa lauantai-iltana Image-klubilla Helsingin Korjaamolla tai Kurt Vilen lämmittelijänä Tavastialla.



”Tämmöiset tuntuivat pari kuukautta sitten aika kaukaisilta asioilta. Olen huomannut, että aika nopeasti on herännyt jonkinlaista mielenkiintoa. Nimi mainitaan tosi usein eri blogeissa ja musamediassa muutenkin.”



Katajamäen mukaan yhtyeessä on tiedetty pitkään, että käsillä on hieno projekti.

”Mutta ei meillä ole myöskään ollut sellaista, että olisi pakko saavuttaa jotain sen isompaa.”

The New Tigers ei ole mikään eilen perustettu projekti. Katajamäki ja Virtanen ovat soittaneet samoissa bändeissä 1990-luvun puolivälistä asti. Nykyinen bändi sai alkunsa, kun kaksikko tapasi kitaristi Appu Jasun Virtasen toisen bändin, pari albumia julkaisseen Goodnight Monstersin soittajan häissä.


”Ruvettiin juttelemaan, että pitäisi perustaa bändi. Diggailtiin kaikki shoegazing-meiningistä. Niin monta bändiä kuin olenkin perustanut, tässä tapauksessa me ihan oikeasti ryhdyimme treenaamaan”, Katajamäki naureskelee.

Albumilta löytyvä Clocks of Destruction -biisi on peräisin juuri noilta ajoilta, syksyltä 2006. Eniten hypeä yhtyeen ympärille on kuitenkin nostattanut ennakolta esitelty Pocketful of Sand -kappale, joka nousi edellisen Rumba-numeron Raidat-palstan ykkösvalinnaksi. Biisi keräsi Soundcloudissa reteät tuhat kuuntelua vajaassa kuukaudessa. Treenikämppäjamien pohjalta syntynyt kahteen sointuun nojaava kappale ei Katajamäen mielestä ole edes levyn paras.



Pian julkaistavan albumin pohjat yhtye purkitti kahtena päivänä marraskuussa 2009 ja 
marraskuussa 2010. Aiemmin yhtye oli äänittänyt sämplerin, jolla tiikerit soittivat omien kappaleiden lisäksi Teenage Fanclubia. Bändi jakeli painosta aktiivisesti, ja levy soi myös Nick Trianin toimesta Radio Helsingissä.



Yhtyeeseen ja sen valmiiksi äänitettyyn esikoisalbumiin tarttui juuri Triani ja tämän Soliti-levyfirma.

”En muuttaisi levystä yhtään mitään”, Virtanen tuumaa.

”Ehkä yksi syy siihen, miksi albumi on onnistunut, on se, että levy on tehty tosi karusti. Levy on tavallaan livelevy, koska soittimet on soitettu kimpassa sisään. Livenä soittaminen on meidän vahvuutemme.”



”Livenä me yllätämme itsemmekin. Olemme keikoilla astetta hauskempi bändi. Keikat ovat koko homman hauskin juttu”, Katajamäki säestää ja kehuu erityisesti yhtyeensä valoshow’ta.

Katajamäen mukaan käsillä ovat jännät ajat. ”Tehdään hommaa niin hyvin kuin pystytään ja katsotaan, mitä tapahtuu”, rumpali tuumaa.



Vaikka New Tigersista on toistaiseksi kuhistu lähinnä muutamassa blogissa, ei yllättäisi, jos bändi kiertäisi pian Musexin tukemana Eurooppaa. Eikä tiikereillä olisi mitään sitä vastaan: opinnot alkavat olla pulkassa, nyt olisi aika keskittyä tärkeimpään eli bändiin.


Tiikereiden yhteydessä on mainittu vaikutteiksi Yo La Tengon lisäksi Galaxie 500. Katajamäki nostaa esiin myös Nirvanan. Läheisiä bändejä yhtyeelle ovat myös Teenage Fanclub ja The Byrds.

”Taannoinen The Jayhawks -keikka oli mulle aika iso juttu. Mieluummin mä sinne menin kuin Flow’hun”, Katajamäki lisää esikuvakeskusteluun.


Alkuaikoina bändissä diggailtiin shoegazingia ja kovaa kitaramelua, mutta sen jälkeen tyyli on monipuolistunut.

”Tehdään hassuja biisejä ja vaihdellaan soittimia”, Katajamäki kertoo pitkiksi venyvistä treeneistä ja jamimeiningeistä, joiden pohjalta moni kappale on syntynyt.

Tyyliasioita ei ole tarvinnut miettiä. Kyse on omasta luontevasta ilmaisusta.



”Paikoin meluisaa, hyvinkin taipuisaa, kitaravetoista, kampea väännetään, ehkä 
kenkiinkin vähän tuijotellaan”, rumpali kuvailee bändinsä musiikkia.

Ja vielä uuden yhtyeen klassikkokysymys: missä New Tigers on kymmenen vuoden päästä?

”Ollaan nelikymppisiä äijiä. Toivottavasti tehdään musaa ja olisi kolme neljä levyä tehty”, Katajamäki tuumaa.

”Ulkomaista voin sanoa yksityiskohtiin menemättä, että täysin hiljaista ei ole ollut. Eurooppa kiinnostaa, enkä näe miksi Euroopassa ei voisi olla samalla tavalla meihin liittyvää kiinnostusta. En näe sitä älyttömänä hyppynä, vaan enemmänkin jatkumona tästä eteenpäin.”

Haastattelu on julkaistu Rumbassa 12/11.

Lisää luettavaa