Rex Willer ei ole saanut toistaiseksi mitään helpolla, eikä asianlaita muuttune tulevaisuudessakaan. Onneksi bändi osaa asiansa, joten pään seinään hakkaaminen saattaa tuottaa tulosta.
Teksti: Saku Schildt, kuva: Rex Willer
Rex Willeriä ei voi syyttää pelkuruudesta tai helpoimman kautta menemisestä.
Bändin johtohahmo Pekka Nisu mainitsee, että yhtye haaveilee samanlaisesta asemasta suomalaisella bändikartalla kuin Rubikilla on nyt kolmannen levynsä jälkeen. Rubik sai tehdä raivokkaasti töitä, ennen kuin pääsi yhtään mihinkään, ja Rex Willerillä lienee samanlainen kohtalo – englanninkielisen indierockin saralla ei Suomessa ole salamahittejä juuri nähty.
Taitava Rex Willer on, sitä on kenenkään paha kiistää. Bändin ensimmäinen ep Inner Moray Scenes (2009) sai musiikkilehdissä, webzineissä ja indiepiireissä lämpimän vastaanoton. Uunituore Aerodrome-ep on puolestaan nostattanut musiikkialan toimijoissa vieläkin enemmän innostusta.
Esimerkiksi Rumban avustaja ja YleX:n Uuden musiikin aamuvuoro -ohjelmaa juontava Jussi Mäntysaari hehkuttaa ep:tä suurin sanankääntein blogissaan.
”Tässä on samanlaista huoletonta suvereeniutta kuin Kiki Paun mestarillisessa Let’s Rock -debyytissä (2008). Samalla ollaan kuitenkin hiukan syvällisempiä ja muhkeampia. Ja jotenkin tuolta pilkistää ehtaa souliakin jostain”, Mäntysaari kirjoittaa.
Taiteellinen puoli on siis kunnossa, mutta muuten orkesterin taival olisi voinut mennä sutjakkaamminkin. Bändin miehitys on ehtinyt vaihtua Nisua ja rumpali Sami Karjalaista lukuun ottamatta pariinkin otteeseen, mikä on luonnollisesti vaikeuttanut keikkailemista.
”Nytkin on kitaristi Uudessa-Seelannissa vaihdossa. On siis ep pihalla, mutta keikkaa ei voi tehdä”, kertoo laulaja ja biisintekijä Nisu, jonka taiteelliseen visioon bändi on toistaiseksi pohjautunut.
”Musabisneksen kannalta ei mikään fiksuin veto, kyllä.”
Aerodromekaan ei syntynyt suit sait sukkelaan. Rex Willer ei olisi Rex Willer, ellei kuusibiisisen ep:n työstämiseen olisi kulunut monenmoisten syiden vuoksi puoli vuotta.
”Meillä oli alkujaan selkeä äänitysviikonloppu Iitissä, missä oli tosi rento meininki. Tuolloin päätimme tehdä timanttisen ep:n keskinkertaisen levyn sijaan, ja tiputimme julkaisulta pari biisiä pois”, Nisu kertoo.
”Sessioista jäi kuitenkin elämään vain rumpuraidat ja joitain kitarajuttuja, kun silloinen basistimme lähti pian bändistä. Sitten oli kosketinsoittajan vuoro, joskin hän (Markus Pajakkala) lopulta masteroi albumin ja soitti biiseihin huiluosuudet.”
Äänitysten jälkeen teos jäi limboon, kun miksaajaksi valikoitunut Matti Kemppainen alkoi rakentaa uutta studiota. Yhtye odotti kiltisti puitteiden valmistumista, ennen kuin sai käteensä valmiin masterin.
Aerodrome-nimi keksittiin tilanteeseen sopivan idean myötä. Nisu keksi nimen luettuaan 1800-luvun uhkarohkeista keksijöistä, jotka yrittivät vaihtelevalla menestyksellä rakentaa lentokonetta.
”Tyypit rakensivat ihme häkkyröitä henkensä kaupalla, ja silti niillä oli aina puvut siististi päällä. Aerodrome on Samuel Langley -nimisen keksijän vaivalla ja tarmolla kehittämä lentokone, joka ei ikinä lentänyt.”
Mistä Aerodrome sitten kertoo? Mikä on ep:n idea?
”Se on ennemmin tunnelma kuin tarina. Mitenkäs sitä nyt kuvailisi? Vähän sellaista avaruusseikkailumeininkiä, mutta silti luomua. Synkkätunnelmainenkin se on, tosin ei niinkään painostava kuin haikea”, Nisu kuvailee.
”Sanoituspuolella voisi nostaa esiin sellaisen löyhän punaisen langan, että tekstit käsittelevät eräänlaista nuoren miehen ylikierroksilla käymistä. Siinä on mukana tämän hektisen nykyajan kuvaamista. En ole kylläkään ajatellut ep:tä mitenkään yhtenäiseksi jutuksi.”
Lue koko haastattelu Rumbasta 6/11. Aerodromen voit kuunnella Spotifyssa.