Nousussa 8/11: Pasa – Puoliksi indie, puoliksi radiopop ja nimekkäiden muusikoiden ympäröimä

25.06.2011

Alle parikymppisistä nuorukaisista koostuva Pasa on kiinnittänyt jo niin monen musiikkivaikuttajan huomion, että laskuissa meinaa mennä sekaisin.

Teksti: Saku Schildt, kuva: Warner Music

Jos bändin nimi on Pasa, ei tarvitse olla kummoinen sherlock arvatakseen, millaisia väännöksiä irvileuat siitä keksivät. Ja kun Pasa on yhtä kuin viisi 17–18-vuotiasta nuorta miestä, jotka musiikkivideonsa perusteella täyttäisivät tarkemmankin äidin unelmavävy-standardit, on tällaista länkyttämistä oletettavasti tiedossa.

Pasan suomenkielisessä rockissa ei olekaan kysymys raivokkaasta kapinasta ja patoutuneiden aggressioiden purkamisesta. Yhtye kuuluu pikemminkin siihen koulukuntaan, joka on kotonaan Elämä lapselle -konsertin esiintyjäkaartissa ja radioasemien soittolistoilla.

Nämä saattavat hyvinkin tulla Pasalle tutuiksi, sillä bändi on lajissaan ehdottoman taitava. Ainakin tätä mieltä on niin kattava joukko musiikkialan vaikuttajia, että Pasa noteerattiin viime vuoden Tulevaisuuden tusina -äänestyksen kärkijoukkoon.

Ylistysryhmään kuuluu myös Warner Musicin tuotantopäällikkö Lasse Kurki, joka uhkuu luottamusta Warner-perheeseen kiinnitettyyn yhtyeeseen.

”Pasalla on ehdottomasti persoonallinen tapa kirjoittaa suomenkielisiä lauluja ja tuoda säveliinsä jotain omaperäistä. Yhtyehän on aivan uransa alkumetreillä, ja minua kiinnostaa todella paljon, missä he ovat kolmannella albumillaan. Kehitystä tapahtuu huikealla vauhdilla. Harva näin nuorista miehistä koostuva bändi on laulunkirjoittamisen saralla niin valmis kuin Pasa on”, Kurki kehuu.

Pasa ei kuitenkaan päätynyt Warnerin leipiin Kurjen avustuksella, vaan bändin huomasi vuonna 2009 The Rasmuksen löytäjänä tunnettu Teja Kotilainen.

”Kitaristi Feniks Willamo lähetti minulle suunnilleen A4:n pituisen keikkahakemuksen Cafe Mascotiin. Vastasin, että ensi kerralla vähempikin riittää, mutta otin bändin silti soittamaan”, Kotilainen muistelee.

”Keikalle tuli yllättävän kivasti väkeä, ja yllätyksekseni myös Kie von Hertzen tepasteli sinne. Hänen Mikko-veljensäkin löytyi etulinjan tuntumasta. Kävi ilmi, että Feniksin isä on von Hertzenien serkku tai sinnepäin.”

Kotilainen kuvailee, että tuolloin bändi oli vielä vailla valmista soittotaitoa, mutta ”hiomaton timantti pilkotti jo kaiken mudan keskeltä”. Hän päätti luottaa vaistoonsa, aloitti yhteistyön Pasan kanssa ja työsti bändin kanssa Kristiina-promosinglen.

”Lähestyin Warneria Kristiinan kanssa, mutta otin samalla riskin ja paiskasin sen saataville, jolloin YleX:n ennakkoluuloton Tomi Saarinen nappasi biisin soittolistalle uutena raikkaana tanssi-rock-indienä. Sitten Rumba otti bändin noteeraukseen, ja loppu on ollut kuin tanssia vaan”, Kotilainen sanoo.

Nyt yhtye työstää ensimmäistä levyään, joka on tarkoitus saattaa kauppoihin elo–syyskuussa. Levyltä irroitettu Metsä yöhön vaihtuu -single on tasoittanut maaperää YleX:n tehosoitossa. Pasa on kulkenut kolmessa vuodessa nollapisteestä menestyksen porteille.

Pasan tarinaan liittyy tavalla tai toisella kunnon nippu tunnettuja musiikkimiehiä. Edellä mainittujen musiikkityöläisten lisäksi Rubikin Artturi Taira tuotti yhtyeen Kristiina-singlen ja puuhaa edelleen bändin tuotantoapuna. Tämä on ollut Pasalle erityisen kova juttu, bändi kun koostuu kovista Rubik-faneista.

”Olemme intoilleet Rubikista jo silloin, kun bändi soitti Femma-gaalassa ennen ensimmäistä levyään. Studioteknikkona työskentelevä tuttumme ehdotti, että Artturi voisi olla hyvä tuottaja Kristiinalle. Olimme tietty ihan innoissamme. Olihan se jännää, kun suosikkiartisti tuli treenikselle kuuntelemaan, ja vielä diggasi musiikista”, Pasan laulaja Henri Piispanen kertoo.

”Artturi tuo musiikkimme eksoottisempaa meininkiä. En laske meitä sellaiseen radioystävälliseen Haloo Helsinki! -kategoriaan sen enempää kuin Rubikin tai Lapkon kaltaiseksi indierock-bändiksi, vaan Pasa sijoittuu tyylillisesti näiden välimaastoon.”

Pasan tarinaa kerrattaessa on muistettava, ettei bändi ole ollut vain nimimiesten talutettavana. Yhtye on tehnyt vaivaa säästämättä itse itseään tutuksi yleisölle ja musiikkivaikuttajille. Bändin muusikot myös malttoivat sanoa ”ei” muutamalle diiliehdotukselle, mitä heiluteltiin soittajien nenän edessä ennen Warner-sopimusta.

”Se johtui siitäkin, ettei meillä ollut varaa tarttua sopimukseen, jossa olisi pitänyt itse maksaa studiot ja muut. Vanhemmatkin sanoivat, etteivät he voi sijoittaa bändiin sellaisia summia. Tässä kohtaa von Hertzenin veljekset olivat avuksi, kun he kävivät kanssamme läpi sopimusehdotuksia ja kannustivat, että kannattaa odottaa parempaa”, Piispanen kertoo.

Lue koko haastattelu Rumbasta 8/11. Katso Metsä yöhön vaihtuu -musiikkivideo täällä.

Lisää luettavaa