Nousussa: Idiomatic – Tampereen käymälöistä maailman areenoille?

28.10.2012

Tamperelainen Idiomatic on rehdisti mieluummin Coldplay kuin joku blogosfäärin indie-ihme. Englanninkielisen pop-paisuttelun taitava orkesteri sai tosin vetoapua myös Uusi fantasia -ryhmän Ercolalta. Lue uusimman Rumban Nousussa-haastattelu tästä.

Teksti: Jussi Saarinen, kuva: Annukka Heikkilä

Trendien perässä juoksijat, lopettakaa lukeminen tähän. Täällä ei ole teille mitään nähtävää. Sen sijaan te, jotka saatte nautintoa rehellisyydestä, teeskentelemättömyydestä ja isoista biiseistä, saatatte löytää nyt jotain kiinnostavaa.


Tamperelainen Idiomatic ei nimittäin anna musiikkimaailman muotivirtausten keikuttaa venettään. Yhtye seisoo taivaita kurottelevan, ajattoman kitarapoppinsa takana, vaikka kylillä juoruiltaisiin mitä tahansa.

Syyskuun lopussa ilmestyi bändin debyyttialbumi New Terrain. Se esittelee viisikon, joka ei yritä olla mitään muuta kuin oma itsensä. Kaikenlainen ylimielisyys tympii Idiomaticin jäseniä yli kaiken.

”Emme me osaisikaan kulkea nokka pystyssä. Teemme tätä musiikki edellä, emme egot edellä”, sanoo laulaja-kitaristi Sasja Montonen.

New Terrainin kansitaide kertoo paljon bändin asenteesta. Kuvassa kiharatukkainen mies pulikoi turkoosissa meressä vaahtopäisten aaltojen lyödessä rantahietikkoon. Katse hakeutuu väistämättä kuvan keskipisteeseen, niin sanottuihin kriittisiin paikkoihin.

”Penis piti saada kanteen. Se oli ainoa kriteeri”, Montonen vitsailee.

Viileyspisteitä kalastelevalla trendibändillä tuskin olisi ollut pokkaa laittaa miehisiä sukuelimiä levyn kanteen. Idiomatic ei kuitenkaan viileyden varjelemisesta perusta. Tärkeintä on, että asiat tehdään omalla tavalla.

Monelle tamperelaiselle Idiomatic lienee tullut tutuksi käymälöiden kautta. Pari vuotta takaperin kaupungista oli vaikea löytää pubia tai ravintolaa, jonka miesten vessassa ei olisi ollut bändin tarra pöntön kylkeen tai wc-istuimen kanteen läntättynä.

Tampereen soittopaikkoja poppoo on kolunnut vuodesta 2007 asti, mutta tänä vuonna Idiomatic on huomattu myös valtakunnan tasolla. You Are Not the Sun -single pääsi kesällä YleX:n tehosoittoon, ja Keskisuomalainen-lehti arvioi uutuuslevyn viiden tähden arvoiseksi. Blogimaailmassakin bändin Lost Together -kakkossingleä on ehditty kehumaan.

Viime vuosi oli kuitenkin Idiomaticille käänteentekevin. Tuolloin se löysi kotinsa indiemerkki Exogenic Music Groupin suojista. Firman listoilta löytyy muun muassa Palefacen ja Isoveljen tapaisia kotimaisia kovanaamoja.

Exogenic-pomo Jouni Tamminen sai kuulla Idiomaticista alun perin muusikko Janne Laurilalta ja Headline-studion Jani Viitaselta.

”Jani oli digannut bändistä niin paljon, että äänitti ja miksasi poikien ensi-ep:n lähestulkoon ilmaiseksi. Laurilan Janne taas hehkutti Idiomaticia joka käänteessä. Kun noin hienot miehet suosittelevat, niin olihan bändi syynäämisen arvoinen tapaus”, Tamminen kertoo.

”Ep olikin sitten täynnä melodia- ja sovituskarkkia, ja erityisesti Sasjan kylmät väreet -efektin tuova persoonallinen laulusoundi miellytti.”

Debyyttilevyn tuotannosta, äänittämisestä ja miksaamisesta vastaa Veikka Erkola (Ercola), muun muassa Uusi fantasia -yhtyeestä tuttu tekijämies. New Terrain on hänen harvoja töitään rockin puolella. Silti yhteinen sävel löytyi.

Idiomaticin kitaristi Sami Kulmala kertoo, että Erkolan panos oli lopputuloksen kannalta elintärkeä.

”Veikka oli kliseisesti sanottuna bändin kuudes jäsen. Hän ei ohjaillut meidän tekemistämme vaan ennemminkin ehdotteli ja sai meidät innostumaan ihan uudella tavalla.”

Erkola itse innostui Idiomaticista, kun Tamminen soitti hänelle bändin demoa. Hän kävi katsomassa parit treenit ja päätti ryhtyä yhtyeen tuottajaksi.

”Demobiisit kuulostivat hyvältä. Pidin siitä, miten eri genret sekoittuivat bändin musiikissa. Valitsimme Jouni Tammisen kanssa albumin kappaleet noin kolmenkymmenen demon joukosta.”

New Terrain äänitettiin Isossa-Britanniassa Fisher Lane -studiolla. Idea lähteä pois Suomesta tuli levy-yhtiöltä: eristetään pojat kavereista ja tyttöystävistä, jotta he pystyvät keskittymään vain ja ainoastaan levyntekoon. Montonen myöntää, että ajatus oli toimiva.

”Työtahti studiolla oli äärimmäisen kova. Teimme hommia kymmenestä aamusta kolmeen neljään yöhön. Levy saatiinkin sitten nauhalle kuudessa päivässä. Jälkeenpäin Suomessa äänitettiin vielä muutama laulupätkä.”

Kansainvälisyys on sana, jonka Idiomatic kirvoittaa ensimmäisenä mieleen. Bändin kunnianhimo ja kerrostalon kokoinen äänimaailma kielivät siitä, että haluja ulkomaille olisi.


”Ei olisi mitään järkeä tehdä Suomessa englanninkielistä pop-musiikkia, jos ei pyrkisi ulkomaille. Meillä ei ole mitään rajoja. Jos suinkin vain päästään, menemme kyllä niin pitkälle kuin horisontti siintää”, sanoo Kulmala.

Tähän mennessä bändin ulkomaankokemus rajoittuu yhteen Venäjän-keikkaan. Idiomatic esiintyi viime vuoden lokakuussa Pietarin Suomi-talossa. Mukana oli myös tamperelainen dj-kollektiivi Hang The DJ.

”Siellä väki oli paljon välittömämpää kuin Suomessa. Kun sanoi, että tulkaahan lähemmäs, niin lähemmäs toden totta tultiin. Jos noin sanoo Tampereella, niin korkeintaan joku tuttu tulee kännissä heilumaan lavan eteen. Tai äiti”, Montonen sanoo.

Bändi on jo opetellut kaiken varalta stadion-paisuttelun jalon taidon. Debyytin massiivisimmat biisit sopisivat ihan hyvin jopa jäähalli-kokoluokan puitteisiin.

Tässä mielessä bändin puolesta valmiiksi päätetty indie-luokitus ei pue Idiomaticia. Bändi on lähempänä U2:ta tai ainakin Coldplayta kuin nuhjuista indie-ryhmää. Tämän he myöntävät itsekin.

”Yritämme karistaa indie-leiman harteiltamme. Se on liitetty meihin alusta asti, vaikkemme ole itse sitä oikeastaan ikinä allekirjoittaneet”, toteaa Kulmala.

Haastattelu on julkaistu Rumbassa 10/12. Kuuntele New Terrain Spotifyssa.

Lisää luettavaa