Oman polun kulkija ja mies bilekingin naamion takana – Haastattelussa Tippa-T

Räppäri Tippa-T nousi kuuluisuuteen hieman yli vuosi sitten julkaistun Mehu-kappaleensa myötä. Sitä seurasivat kiitetty Nuari kukko -ep ja muun muassa Rumban ja YleX:n Tulevaisuuden tusinan toinen sija. Kesäkuun lopulla hän julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa Whiten. Julkaisun kunniaksi räppäri jutteli Rumban kanssa oman polun kulkemisesta, vihaajista ja siitä, kuka hemmetti on Trasha White.

03.07.2015

Tippa-T on innoissaan. Hän ei pysty pitämään käsiään irti edessään pöydällä olevasta cd:stä. Innostus on hyvin ymmärrettävää, sillä levylle on taltioitu hänen juuri ilmestynyt ensimmäinen pitkäsoittonsa White. Räppäri kertoo, ettei ole vielä itsekään nähnyt omaa ensilevyään fyysisessä muodossa. Koko haastattelun ajan hän pitää cd:tä käsissään, ja kun lopulta noukin sen laukkuuni, hän katsoo sitä vähän haikeasti. Kuin ei haluaisi päästää siitä irti.

Kun melkein vuosi sitten tapasin Tippa-T:n ensimmäisen kerran, hän oli juuri julkaissut debyytti-EP:nsä Nuari kukko ja saavuttanut Rumban ja YleX:n Tulevaisuuden tusina -äänestyksen hopeasijan. Silloin kanssani Pop Median toimituksen neuvotteluhuoneessa istui silminnähden hermostunut mies. Nyt kysymyksiini vastaileva artisti on paljon itsevarmempi ja rennompi.

Hän ei kuitenkaan edelleenkään muistuta kovin paljon Nuari kukko -ep:n tai Whiten reteää ja uhoavaa bilekingiä. Tosielämässä Tippa-T on kohtelias, nöyrä ja positiivinen. Hän ei säästele kehuja puhuessaan levynsä tuottajista tai vierailijoista. Kollegoitaan, kuten Sannia ja Teflon Brothersia, hän ylistää estottomasti.

Omasta musiikistaan puhuessaan Tippa-T on vaitonaisempi. Toisinaan tuntuu, että sen takana on joku aivan muu kuin kanssani jutteleva Topi. Ikään kuin musiikista vastaisi hänen sijaansa yksi Tippa-T:n karikatyyrimäisistä alter egoista. Debyytti-ep:llään räppäri oli Nuari kukko. Whiten pääosissa puolestaan on levylle nimensä antanut “speed metal -jäbä” Trasha White (tai Trasha the White). Lisää hahmoja on luvassa.

“Olen kelannut, että tämä homma voisi aina kehittyä joka levyllä johonkin. En tiedä vielä, mitä se tulee ensi levyllä olemaan”, hän kertoo.

Vaikuttaa siltä, että Tippa-T, Nuari kukko ja Trasha White ovat naamioita, joiden takaa Topi voi sanoa mitä haluaa — olla räävitön ja ärsyttävä sielunsa kyllyydestä.

Toisinaan hänen puheistaan saakin vaikutelman, että Tippa-T:n riimit syntyvät alitajuisesti kuin eräänlaisena automaattikirjoituksena.

”En mä mieti suuremmin, mitä mä niissä sanon. Mä vaan kirjoitan ne riimit ja räppään ne.”

Sitten Tippa-T itsekin seuraa hämmästyneenä tekstiensä aiheuttamia kohuja.

”On hauska nähdä, miten jengi reagoi niihin”, hän naurahtaa.

Tippa-T on modernin popmaailman lapsi, jonka ura sai alkunsa YouTubesta. Hän selvästi tietää, että läsnäolo netissä ja sosiaalisessa mediassa — jatkuvasti sekä ihailijoiden että vihaajien mielipiteiden keskipisteessä — on hinta, jonka nykypäivän artisti joutuu suosiostaan maksamaan. Peliä on pakko pelata, mutta ei välttämättä muiden säännöillä.

Tippa-T:n luomat hahmot tuntuvat toimivan hänen suojamuurinaan. Muuria on tarvittu, sillä uransa alusta lähtien hän on herättänyt ihailun lisäksi myös kiihkeää vastustusta.

Epäilemättä kritiikki on helpompi kestää, kun se kohdistuu hahmoon, joka ei täysin vastaa omaa arkiminää. Tippa-T suhtautuukin kritiikkiin lähes zenmäisellä tyyneydellä: ”Täytyy aina pitää mielessä, että kaikilla on oma mielipiteensä. Ihmiset haluavat sen tyydytyksen, että niiden sanalla olis jotain merkitystä edes sen yhden kommentin verran.”

Hän myös tietää, etteivät netin kommenttiosiot ole omiaan synnyttämään mielekästä keskustelua: ”Välillä YouTube-kommenttiosuudet muuttuvat ihan chatiksi. Ne vaan riitelee keskenään. Eikä välttämättä puhu siitä biisistä ollenkaan.”

Eikä Tippa-T:n tietenkään ole tarkoituskaan miellyttää kaikkia.

“Jos ei olisi yhtään niitä, jotka vihaa, koko homma jäisi aika hajuttomaksi ja mauttomaksi”, hän kommentoi.

Tähän räppäri kertoo liittyvän myös Whiten keskeisen teeman.

“Se ei ole mikään teemalevy, mutta on sillä kuitenkin aika paljon sellaista meininkiä, että muiden sanomisten ja mielipiteiden ei pidä antaa vaikuttaa omiin tekemisiin. Tässä hommassa täytyy pitää oman päänsä.”

Whitella Tippa-T:n halu tehdä omaa juttuaan on selvästi nähtävissä. Jokaista Ylöspäin tai Retardixin kaltaista bilekappaletta kohden on synkempiä ja lähestulkoon kyynisiä kappaleita, kuten Kuuro, Paukuta sun pimppii ja Ei todellakaan. Niissä juhliminen on muuttunut robottimaisen väkinäiseksi rituaaliksi, josta todellinen hauskuus on kaukana.

”Ei se pelkkä bilettäminenkään ole aina se juttu. Pitää välillä vähän kelata, mihin se voi viedä”, Tippa-T myöntää.

Pari päivää ennen haastattelua PME Records tiedotti Tippa-T:n suurimman hitin Mehun ylittäneen noin vuodessa 2 miljoonan Spotify-kuuntelun rajapyykin ja ansainneen hänelle kultalevyn. YouTubessa kappaleen videota on katseltu lähes 1,4 miljoonaa kertaa. Hänen muut kappaleensa eivät ole tavoittaneet samaa suosiota, vaikka mistään flopeista ei voi puhua.

Ehkä syynä on Tippa-T:n halu tehdä asiat omalla tavallaan. Hän tahtoo epäilemättä menestyä, mutta tehdä sen omilla ehdoillaan. Erilaisuus on Tippa-T:n mukaan myös Whiten keskeinen vahvuus.

“Se ei ole mitään perussuomiräppiä”, hän pohtii.

Lopulta alamme puhua Vain elämää -sarjasta, jonka tulevalla neljännellä kaudella ovat mukana Sanni ja JVG:n VilleGalle. Ensiksi mainitun Lelu-levyllä Tippa-T on vierailijana ja jälkimmäinen löysi räppärin vuonna 2013. Looginen kysymys tietysti kuuluu, menisikö hän mukaan kyseiseen sarjaan?

Vastaus kuvaa hyvin Tippa-T:tä: “Miksei. Se on sellainen tilaisuus, että jos sen saa, se kannattaa käyttää. Mutta, jos sinne joskus pääsis, niin kyllä sen haluis tehdä omalla tavalla.”

Tippa-T esiintyy Ruisrockin Minirantalavalla tänään 3. heinäkuuta.

Lisää luettavaa