Maaliskuussa uuden Fallen Leaves & Dead Sparrows -albuminsa julkaisevan Amoralin säveltäjä ja sanoittaja Ben Varon on kelpo kitarasankari itsekin. Nyt hän kertoo, mitkä soolot ja soitinosuudet ovat saaneet hänet ottamaan hatun päästä.
Teksti: Ben Varon, kuva: Valtteri Hirvonen
Sähkökitara on hieno instrumentti. ”Miten tuo on tehty?!” -fiilis on tullut vastaan lukuisia kertoja vuosien mittaan eri kitarasankareiden tuotosten äärellä. Tässä niistä viisi.
1. Roope Latvala: No Anaesthesia! -kappaleen soolo
Roope on vastuussa niin monesta leuat pudottavasta soolosta että oli todella vaikeaa valita vain yksi tähän, mutta tämä kuuluu ehdottomasti suosikkeihini. Minulle ei ole vieläkään selvinnyt mistä Latvala ammensi jo parikymppisenä jullina niin kekseliäitä ja erikoisia, mutta samalla todella musikaalisia ja lumoavia kitarajuttuja. No Anaesthesia! -soolon aloittava ”bendaus / täppäys joka liu’utetaan ylemmäs / vapautus” -likki on nerokas!
Soolo alkaa kohdassa 08:15
2. Tom Morello: Rage Against The Machine -debyytti
Tom Morello, ysäri-kitaroinnin hullu professori! Rage Agains the Machinen debyyttilevy oli todella kova juttu ylä-asteella. Bändin groove oli aivan omaa luokkaansa, samaten Morellon kitaransoitto. Muistan erittäin selvästi kuinka silmäni laajenivat lautasiksi nähdessäni ensimmäistä kertaa Ragen MTV Live & Loud -lähetyksen, kun Morello repi Bullet in the Headin soolon aikana piuhan irti kitarasta ja alkoi painaa sitä tallaa ja kieliä vasten. Todellinen WTF-moment!
3. Nuno Bettencourt: Koko ura
Nunon diskografiasta olisi voinut nostaa Latvalan tavoin vaikka kuinka monta kappaletta ja sooloa tähän, mutta Bettencourtin tapauksessa ihmettelyä ja ihastusta herättää oikeastaan koko soittotyyli ja herran täysin oma soundi. Miehen soitto on täydellinen sekoitus kasarikitaroinnin parhaita piirteitä ja mehukasta, aggressiivista funk-tatsia. Olenkin koittanut ”varastaa” Bettencourtilta niin paljon kuin vaan osaan. Tekniikkakin on Nunolla sen verran jämptiä ettei paljoa tarvitse efektien taakse piiloutua, kuten tästä muutaman vuoden takaisesta livestä kuulee.
Jos 10-minuuttinen soolopotpuri on sinulle liikaa, katso ainakin Get the Funk Outin timanttinen liidi, joka alkaa kohdasta 07:56!
4. Steve Stevens: The Look in Her Eyes -kappaleen soolo
En voi sietää Vince Neiliä, ja pidän John Corabin kanssa tehtyä Mötley Crüe -levyä yhtyeen uran parhaimpana. Siksi on kohtalon ivaa, että yksi kaikkien aikojen lempparilevyistäni hard rock -genressä on Vince Neilin ensimmäinen soololevy Exposed. Kun kappalemateriaali on tätä tasoa niin edes Neil ei saa biisejä pilattua! 1980-luvun sankareista aliarvostetuimpiin lukeutuva Steve Stevens pääsee levyllä vihdoin ja viimein avaamaan tilutushanat, mitä hän ei koskaan päässyt tekemään pääbändissään Billy Idolissa. Pelin henki tulee selväksi heti levyn aloitusraidan maratonisoololla. Kohdasta 3:42 alkavat, lelupyssyllä kitaran mikkejä vasten aikaansaadut efektit hymyilyttävät edelleen. Hetki meni ymmärtää, miten ne äänet on tehty kun levyn kuuli ensimmäistä kertaa.
Sivuhuomautuksena paljastettakoon, että viimeiseltä kolmelta Amoral-levyltä löytyy ”Steve Stevens -likki” tribuuttina herran suosimalle sormikuviolle. Aion jatkaa perinnettä hamaan tulevaisuuteen!
Soolo alkaa kohdasta 2:43
5. Michael Romeo: Sea of Lies -kappaleen tiluosa
Tämä on se osa tästä top-femmasta, jossa ihmetellään ihan puhtaasti teknistä taituruutta. Moni laittaisi tähän kohtaan Ynkän, mutta tällä kertaa paikan vie Michael Romeo. Symphony X:n Sea of Lies -kappaleen sooloa tuli junnuna ihmeteltyä hetken aikaa ihan tosissaan. Olin alkuun aivan varma että tämä on sweep picking -kuvio, kunnes Romeo-fani Kasperi Heikkinen demonstroi minulle, kuinka kyseessä oli tapping-likki. Onneksi tuohon aikaan ei ollut YouTubea, niin sain edes hetken ihmetellä asiaa omassa pikku päässäni ennen totuuden paljastumista.
Likki lähtee kohdasta 00:40.
