Ripaus Irwiniä ja Amélieta – haastattelussa Spekti

Spekti julkaisi tänään uuden kappaleen.

12.10.2016

Spekti julkaisi tänään uuden singlen nimeltään Huomisen huolia. Kappaleella vierailee myös Tasis. Kysyimme näyttävistä musiikkivideoistaan tunnetulta räppäriltä muun muassa uudesta kappaleesta, musiikkivideoista ja siitä kenen kanssa hän haluaisi tehdä musiikkia.

Huomisen huolia -kappale vaikuttaisi olevan samanaikaisesti sekä ryyppy- ja rakkauslaulu. Onko näin?

”Mä rakastan leffamusiikkia. Kaikista näkemistäni elokuvista, musiikillisesti mielestäni Amélie on ollut kaikkein vaikuttavin. Heti kun kuulin tän biisin sävellyksen ensimmäisen version, mulle tuli kyseessä oleva leffa todella vahvasti mieleen. Kun sitten tavattiin Triplefist Musicin jätkien kanssa (biisin tuottajat), niin kerroin heille visiostani ja ehdotin, että tuotantoa vietäisiin vielä enemmän siihen suuntaan. Pyysimme studiolle Heli Siekkisen soittamaan harmonikkaa ja Silja Lassilan viulua. Heidän avullaan saimme sävellyksen viritettyä juuri oikeaan tunnelmaan, jossa Amélie kohtaa suomalaisen folkin.

Sanoituksessa pyrin kunnioittamaan suomalaista juomalauluperinnettä, jossa alkoholiin suhtaudutaan humoristisesti, mutta usein myös traagisesti. Jotta sain tarinaan mielenkiintoisen kulman, kirjoitin kappaleen rakkauslauluksi. Tosin tässä rakkauden kohteena on pullo. Tasiksen loistava suoritus kertosäkeessä tuo mielestäni mukaan ripauksen Irwiniä.”

Tämä on nyt kolmas singlesi edellisen levyn jälkeen. Jokainen kappale on ainakin soundiltaan eronnut toisistaan. Millainen levystä on näillä näkymin tulossa?

”Tuntuu, että nykyään artistit ja levy-yhtiöt eivät niinkään mieti albumikokonaisuuksia, vaan yksittäiset kappaleet ovat tärkeämpiä julkaisuja. Sinänsä mä ymmärrän tämän ihan täysin, sillä levy-yhtiön kannalta albumibiisien teko on ihan samanhintaista kuin sinkkubiisien. Tulojen kertyessä lähinnä Spotifystä, on albumiraitojen teko huonompaa bisnestä. Tietyllä tavalla albumien koko konsepti liittyy aika vahvasti CD-levyjen aikaan. Olemmekin palanneet tilanteeseen, joka vallitsi ennen tuota formaattia.

Artistina koen, että tässä on sekä hyviä että huonoja puolia. Albumia tehdessä on kiva keskittyä rakentamaan itse kappaleita suurempi kokonaisuus. Mukaan voi mahduttaa biisejä, joiden ei ole tarkoituskaan olla hittejä. Vastaavasti yksittäisiä biisejä tehdessä voi enemmän leikitellä eri saundimaailmoilla ja tehdä toisistaan radikaalistikin poikkeavia kappaleita. Tällä hetkellä mun tekemät biisit ei niinkään tähtää albumikokonaisuuteen, vaan koen, että ne ovat yksittäisiä teoksia.”

Olet tehnyt Tasiksen kanssa useampia kappaleita ja etenkin Macho Fantastico ja Juomalaulu nousivat suuriksi hiteiksi. Tässä kappaleessa huomaa selvästi myös suuren hittipotentiaalin. Onko Tasiksen kanssa erilaista tehdä musiikkia?

”Mun ja Tasiksen kemiat kohtaavat poikkeuksellisen hyvin. Hänen kanssaan musan tekeminen onkin mulle hyvin luontevaa. Samalla aaltopituudella oleminen on biisien konseptoinnin ja kirjoittamisen kannalta äärimmäisen tärkeää. Hän myös täydentää mielestäni tyylillisesti mua mainiosti.”

Palataan hetkeksi edelliseen aiheeseen. Mikä olisi artisti, jonka kanssa haluaisit tehdä yhteistyötä, mutta et ole vielä tehnyt?

”Biisien tekstit ovat mulle itselleni erittäin tärkeitä. Yksi artisti, joka on tehnyt muhun vaikutuksen tekstiensä oivaltavuudella on Samuli Putro. Hänen kanssaan tekisin todella mielelläni joskus yhteistyötä.

Toinen kiinnostava nimi, jonka voisin mainita on Rähinän uusi kiinnitys Nelli Matula. Uskon, että Nellillä on edessään loistava tulevaisuus.”

Sinut tunnetaan myös näyttävistä musiikkivideoista. Kuinka tärkeänä pidät niitä artistin menestyksen kannalta nykypäivänä?

”Musiikkivideot on singlet vs. albumi -aiheen lisäksi toinen, mistä levy-yhtiöissä – ainakin Rähinällä – on käyty paljon keskuteluja. Mähän itse rakastan tehdä videoita, mutta nekään eivät ole ihan ongelmattomia. Youtuben maksamat korvaukset ovat esimerkiksi Spotifyhyn verrattuna pieniä. Yleinen pelko videoiden teon suhteen on se, että julkaisemalla Youtubessa videon kannibalisoi Spotify-toistoja. Tästä syystä monet nykyään jättävät joko videot tekemättä tai julkaisevat ne reilusti kappaleen jälkeen.

Mun kannalta tää on tietty iso haaste, koska uskon, että aika monet kuulijat ovat löytäneet mun musan pariin nimenomaan videoiden kautta.”

Mitä Spektiltä on odotettavissa seuraavaksi?

”Uutta musaa on jatkuvasti työn alla. Huomisen Huolia -kappaleen jälkeen seuraavaa julkaisua voi odottaa alkuvuoden aikana. Nythän monia räppäreitä on nähty myös valkokankaalla. Sekin saattaisi olla kiinnostavaa, tosin vielä ei ole sopivaa projektia sattunut eteen.”

Lisää luettavaa